Näkökulma Tommi Taskinen Petri peri jonkun ansaitsemat pätäkät ja Lauraa lykästi lotossa mutta totuus on, että jos ei tee mitään, harvoin saa mitään

Vietin lapsena ihanaa aikaa serkkuni Sanna-Marin kanssa. Hän vain oli minua rohkeampi ja peleissä parempi. Olin ylpeä pikaveneestäni, kunnes kaveri pyyhkäisi jenkkipaatilla ohi. Jäin kippooni peräaallolle parkumaan.

Eräs villi juhannusyö meni murehtien muurahaisten kanssa rantakalliolla. Kaverit kuhertelivat tyttöystäviensä kanssa teltassa.

Joku vuosi sitten olin juhlissa. Tanssin ja nautin. Sitten lattialle astui eräs pari. Mitkä moovit. Lopetin sätkimisen ja marssin myrtynein mielin taksiin.

Olen halunnut olla hyvä siinä, mihin ryhdyn, mielellään paras ja parhaimmillaan täydellinen. Ja sitten välillä tunnen itseni surkeaksi, paskiseksi. Esimerkiksi silloin, kun käytöstäni ohjaa häpeällinen kateuden tunne.

Täydellisyys on toivoton tavoite, mutta sanotaan, että kehittyä voi, jos hyväksyy keskeneräisyytensä. Helpommin sanottu, kuin tehty.

Kun koen kateutta, tuntuu, että minulla ei ole mitä haluaisin. Toisaalta usein salaa ihailen, ketä kadehdin. Tuota rohkeaa sielua, joka on sitä, mitä en itse uskalla.

Sosiaalinen media, vertailun valtaväylä, on täynnä täydellisen tuntuisia toisia, joihin itseään voi verrata. Kateuden kieltäminen ei auta. Se tunne kasvaa, minkä koettaa kieltää.

Usein kadehditaan ominaisuuksia, omaisuutta tai osaamista. Ominaisuudet riippuvat perimästä ja ympäristöstä. Vanhempiaan ei voi valita.

Joku saa kauneutta ja kannustusta syntymälahjana. Onnea hänelle. Varttuessaan voi vaikuttaa ympäristöön.

Entä jos kaventamisen sijaan opetteleekin kannustamaan kaveria? Omaisuus voi olla itse ansaittua. Sen, mitä työllään laillisesti ansaitsee, saa pitää. Jos kahdehtii toisen työn tulosta, voi ottaa opiksi ja tehdä perässä, saattaa onnistua.

Omaisuutta voi kertyä myös tuurilla ja se on hyväksyttävä. Petri peri jonkun ansaitsemat pätäkät ja Lauraa lykästi lotossa. Totuus on, että jos ei tee mitään, harvoin saa mitään.

Luontaisista lahjoista on apua, mutta osaaminen kehittyy työtä tekemällä. Huippuosaaja on tinkimätön työmyyrä. Kaikkea osaamista ei arvosteta taloudellisesti. Markkinat määrittävät työn arvon. Siitä maksetaan, mitä halutaan.

Politiikalla voidaan ohjata tulonjakoa, omia valintoja voi arvioida uudelleen ja massi ei aina ole arvon mitta. Asianajajamentoriani Seppo Karvista vapaasti lainaten ”kurjuus ei ole kivaa kenellekkään, mutta paljonko on riittävästi?”.

Opettelen elämään kateellisena. En halua kyynistävän kateuden ohjaavan käytöstäni. Tahdon tulla toimeen itseni ja muiden kanssa. Inspiroidun ihailevasta kateudesta intohimojensa kautta eläviä kohtaan. On yrittäjiä, taiteilijoita, urheilijoita ja monenlaisia osaajia, jotka elävät tehden sitä, mitä rakastavat. Minulla on tuohon matkaa, mutta voin tehdä jotain, jos uskallan.

Aloitan iloitsemalla onnistumisistani ja onnenkantamoisistani. Hetkistä, joiden tuottamat tunteet kantavat, vaikka ne olisivat maailman mittakaavassa vain hissimusiikkia. Tunteista, kuten kateus pitää puhua, koska puhuminen puhdistaa ja antaa toimintavaihtoehtoja tukalalta tuntuviin tilanteisiin.

Vaikeneminen on vahingollista. Kateus on ja tulee aina olemaan osa inhimillistä keskeneräisyyttä.

Ristin käteni toivoen, että syntisten pöydästä löytyy paikka kohtuukateelliselle, joka lainaa 84 -vuotiaan lähetystyöntekijän ajatusta ja rakastaa ihmistä, jollaiseksi on tulossa.