Mielipide Kirsi Moisander: Pohjois-Savon kunnat eivät ole olleet muutto liikkeessä kärjessä – miksi, olisi hyvä miettiä

Kirjoittaja kysyy, olemmeko valmiit muutokseen, jonka korona saattaa tuoda muuttovirtoihin. Jari Valanta

Kirsi Moisander

Muutama vuosi sitten osallistuin jälleen yhteen niistä seminaareista joissa pohdittiin Suomen alueiden tulevaisuutta, keskittämiskehitystä ja kaupunkipolitiikkaa. Olin puhumassa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksesta.

Kaupunkipolitiikan keskiössä olivat suuret kaupungit ja yhtenäinen viesti siitä, että tulevaisuus on sidottu, eikä muutosta kehitykseen ole tulossa. Kysyin silloin, kuten niin monta kertaa muulloinkin, miten Suomessa ja alueilla ollaan varauduttu siihen, jos tulee kriisi tai nopea trendimuutos?

Olemme ajamassa palveluita alas, siirtämässä koulutusta ja palveluita keskuksiin. Miten tilanne muutetaan, jos väki alkaakin virrata takaisin nyt taantuvaksi tuomituille alueille?

Minulle vähän hyvimisteltiin ja todisteltiin, että tätä muutosta ei voi tulla. Ei auttanut vaikka kerroin, mitä maailmalla jo silloin tapahtui, suurista kaupungeista oli alkanut hiljainen muuttovirta keskuksista pois.

Ja sitten tuli korona. Kyse ei kuitenkaan ole siitä mitä minä sanoin, vaan siitä, olemmeko varautuneet siihen, että korona voi olla alku muutokselle. Ja siihen muutokseen me omissa kunnissamme voimme vaikuttaa.

Jo nyt tiedetään, että muuttovoittoa on tullut erityisesti pohjoisen kuntiin ja monelle muullekin alueelle. Pohjois-Savon kunnat eivät kuitenkaan ole olleet tämän liikkeessä kärjessä. Miksi, sitä olisi hyvä miettiä?

Vetovoimaisuus on näkyvyyttä, avoimuutta ja innovatiivisuutta. Se on sitä, että on helppo lähestyä ja luottaa. Sitä, että erilaisuudesta tulee voimavara ja, että kerromme mikä meillä on hyvin.

Uskomme itse omaan tarinaamme ja teemme työtä onnistumisen ja menestyksen puolesta huolehtimalla, välittämällä ja kuuntelemalla ihmisiä, ikään sukupuoleen tai asemaan katsomatta. Tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Kestävä kunta huolehtii taloudestaan, osaamisesta, kulttuurista sekä työstä, yrittäjyydestä ja toimeentulosta mahdollistamalla niiden tekemisen ja hoitamisen kestävällä tavalla, ihmisistä ja ympäristöstä välittäen.

Miten me olemme siihen vastanneet, olemmeko me valmiita ottamaan vastaan toisin ajattelevat uudet asukkaat? He jotka eivät hyväksykään taantuvaa ja katoavaa kuntaa, vaan haluavat uudistaa, kehittää ja muuttaa kaiken, sen jo tuhoon tuomitun? Ja kaksoiskuntalaisetkin voivat tulla haastamaan rauhallista eloa muutoksen tuulin.

Vaikka olemme tottuneet luovuttamaan ja myöntämään, että tulevaisuutemme on kadonnutta kansanperinnettä, meillä on mahdollisuus uuteen. Mutta se edellyttää työtä ja tahtoa. Se edellyttää ratkaisulähtöistä ajattelua palveluiden uusimuotoiselle tuottamiselle, uudenlaista yhteistyötä ja samalla uusia innovatiivisia toimia, esimerkiksi aluepoliittisten päätösten aikaan saamikseksi siihen, että kaksoiskuntalaisuutta lähdetään aidosti ja oikeasti rakentamaan.

Etätyö antaa mahdollisuuden, teot näyttävät kykenemmekö sen hyödyntämään. Yhdessä me pystymme, jos ja kun halua riitää.

kuntavaaliehdokas (kok.)

Leppävirta

Kommentoi