Mielipide: Rannoissa vara parempi: vesistörikkaan Saimaan seudun rantapotentiaalin hyödyntämiseksi tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä

Kirjoittajat muistelevat miten Suur-Saimaalla kuljettiin laivoilla 1960-luvulla. Merja Turunen

Jarmo Vauhkonen

Mikkelissä ja muuallakin Saimaan alueella on haikailtu lisääntyvän rantarakentamisen perään. Vapaa-ajan asuntoja tulisi lisätä huomattavasti. Keinoksi on esitetty nykyisten rantayleiskaavojen avaamista ja rakennuspaikkojen lisäämistä kautta linjan. Tähän ei ole kuitenkaan tarvetta eikä perusteitakaan.

Mikkelissä on noin 2000 ja Etelä-Savossa arviolta noin 20 000 rakentamatonta kaavatonttia. Lisäksi rantojen todellinen kysyntä kohdistuu vain pienelle osalle rantoja, pääosin keskuksiin ja niiden läheisyyteen sekä parhaille jo rakennetuille rannoille.

Vesistöissä ja rannoissa on kuitenkin paljon hyödyntämätöntä potentiaalia, ja paljon muutakin kuin rakentaminen. Sen hyödyntäminen edellyttää aivan toisenlaisia toimenpiteitä kuin perinteisen rantojen mitoituskaavoituksen jatkamista. Siihen on hyvät edellytykset nyt, kun tila- ja maanomistajakohtainen rakennusoikeus sekä vastaavasti suojelualueet ja vapaat rannat on vahvistettu yhdenmukaisilla mitoitusperusteilla.

Rantojen suunnittelussa on aika ottaa uusi askel ja siirtyä perinteisestä tila- ja maanomistajakohtaista kaavoituksesta paljon kokonaisvaltaisempaan aluesuunnitteluun ja selkeisiin monipaikkaisuutta kestävästi tukeviin painopistevalintoihin esimerkiksi Etelä-Savon tavoitteellisen tietoliikenneverkkosuunnitelman tapaan.

Voi kuulostaa yllättävältä mutta paljon hyödyntämätöntä vesistö- ja rantapotentiaalia on myös kaupunki- ja taajamarakenteessa sekä keskustojen profiloitumisessa. Koko vesistörikas Etelä-Savo on todellisuudessa yhtä lomakylää ja rantarakentamista, kaupungit ja kirkonkylät mukaan lukien. Profiloitumisen tulisi näkyä myös keskusten suunnittelussa.

Etelä-Savo ja sen keskukset ovat rakentuneet rannoille, mutta suunnittelussa on tehty virheitä muun muassa kopioimalla kaupunkisuunnittelulle tyypillisiä kaavoitusmalleja kirkonkyliin. Sen seurauksena monet kirkonkylät ovat profiililtaan epäselviä ja rakenteeltaan paikallisiin olosuhteisiin vieraita. Niiden keskustat jopa kääntävät selkänsä vesistölle.

Vielä 1960-luvulla Suur-Saimaa vesireitteineen muodosti kulkutien moniin itäisen Suomen keskuksiin. Esimerkiksi Fennada-Filmin matkailuelokuvassa kuljetaan valkokylkisin laivoin pitkin sinistä Saimaata, ja vieraillaan Lappeenrannassa, Mikkelissä, Savonlinnassa, Joensuussa, Kuopiossa, Varkaudessa ja Imatralla kesällä 1961.

Tuona aikana alueella oli paljon nykyistä yhtenäisempi profiili. Nykyisin koko Itä-Suomi keskuksineen voisi profiloitua ja verkostoitua modernina biotalouden ja kestävän monipaikkaisuuden mallialueena sekä osana Lakeland-Saimaan aluetta ja sen rantoja, jolla on sinänsä tunnetusti hyvä maine.

Näin myös alueen yksittäiset kunnat, kaupungit ja kirkonkylät yrityksineen ja verkostoineen voisivat kirkastaa kasvonsa ja näyttäytyä kokoaan suuremmilta ja vetovoimaisemmilta.

Vesistörikkaan Saimaan seudun rantapotentiaalin hyödyntämiseksi tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä. Itä-Suomi tasolla tulisi panostaa ylimaakunnalliseen Saimaan suunnitelmaan, joka voisi olla yksi keskeinen suunnan näyttäjä alueen elinvoimaisuudelle ja uusiutumiselle profiloimalla alueen entistä vahvemmin osaksi Lakeland-Saimaata.

Saimaan suunnitelmaa hyödyntäen maakunnissa ja kunnissa tulisi linjata omat ja yhteiset periaatteet vesistöjen ja rantojen potentiaalin kestäväksi ja kokonaisvaltaiseksi hyödyntämiseksi. Uusi EU-ohjelmakausi, maakuntaohjelmatyö ja maakuntakaavoitus sekä kuntavaalivuosi ja uusi valtuustokausi tarjoavat tähän hyvän mahdollisuuden.

Elinvoimaisen Itä-Suomen puolesta

Jarmo Vauhkonen

Etelä-Savon aluesuunnittelujohtaja (eläkkeellä)

Aulis Tynkkynen

Rakennusneuvos, ympäristöministeriö (eläkkeellä)

Kommentoi