Näkökulma Kaisa Korhonen: F-sana ja kuntapolitiikka: On kaikkien etu, että sukupuolet ovat tasapuolisesti läsnä, kun yhteisistä asioista päätetään

Kaisa Korhonen

”En ole feministi, mutta kannatan kyllä tasa-arvoa”. F-sanaa kartetaan, koska pelätään että saa maskuliinisen ja huumorintajuttoman miesten sortajan maineen. Totta puhuen, lukuisat tuntemani feministit ovat monenlaisia, sydämellisiä, seksikkäitä, hauskoja ja älykkäitä naisia ja miehiä.

Feministiksi tunnustautuminen saattaa vaatia aluksi hiukan rohkeutta, mutta oikea feministi ei ole sovinistin vastakohta: feministi ei vihaa miehiä tai vaadi naisten ylivaltaa. Haluamme vain tasa-arvoa työssä ja kotona ja yhteiskunnassa.

Feministi havaitsee epätasa-arvon myös silloin, kun se koskee miehiä tai muunsukupuolisia, eri ikäisiä ihmisiä tai etnisen taustan vuoksi syrjittyjä. Tiedetään, että epäoikeudenmukaisuuden kokemukset kasautuvat: maahanmuuttajanainen joutuu helpommin syrjinnän kohteeksi kuin mies, tulotaso ja terveysongelmat kulkevat yhtä matkaa, hyvin koulutettu hyvätuloinen nainen on aivan eri asemassa kuin mielenterveysongelmainen tai vammainen, pienituloinen nainen tai mies.

Kyse ei siis ole vain sukupuolesta, vaan useista samanaikaisista syrjinnän syistä – tämän huomioiminen on sitä kohuttua intersektionaalisuutta.

Köyhyys kirpaisee vielä muita kovemmin yksinhuoltajaäitien perheitä ja pienellä eläkkeellä eläviä yksinäisiä naisia. Julkisten palveluiden leikkaukset koskettavat enemmän naisia, koska esimerkiksi lasten, vammaisten ja iäkkäiden vanhempien hoidosta vastaavat edelleen enemmän naiset kuin miehet.

Kunnan työntekijät ovat valtaosaltaan naisia, sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä, opetuksen ja kasvatuksen sekä puhtaanapito- ja ravitsemusalalla. Korona-ajan raskas työtaakka on kaatunut pitkälti naisvaltaisille matalapalkka-aloille. On kuitenkin koko yhteiskunnalle elintärkeää, että nämä ihmiset jaksavat tehdä työtään.

Tunnustamme myös sen, ettemme voi puhua muiden ihmisten ohi tai puolesta. Meidän on annettava valtavirran ulkopuolelta tuleville tilaa puhua itse puolestaan ja itse omista asioistaan. Tämä tarkoittaa myös päätöksentekoa ja tulevia kuntavaaleja.

Perinteisesti kunnanvaltuutetuista valtaosa on ollut miehiä, valtaosa keski-ikäisiä ja vähemmistöjen edustus on ollut olematonta. Siksi tarvitsemme yhtä lailla naisten kuin miestenkin kokemusta valtuustoon. Tarvitsemme ensi käden tietoa nuorten maailmasta, perheellisten elämästä, maahanmuuttajien mietteistä ja vammaisten ja ikääntyvien tarpeista.

Ei sillä, että sukupuoli, ikä, asema tai koulutus tekisi kenestäkään parempaa tai huonompaa valtuutettua. Silti on kaikkien etu, että sukupuolet ovat tasapuolisesti läsnä, kun yhteisistä asioista päätetään. Yhtä lailla toivoisi valtuutettujen ikäjakauman olevan tasainen ja muutenkin erilaisten kuntalaisten olevan edustettuina.

Siksi tarvitsemme nyt lisää vahvoja, oikeudentajuisia naisia pitämään ääntä tasa-arvon, turvallisuuden ja kuntapalveluiden puolesta. Siksi tarvitsemme kuntavaaleihin ehdokkaiksi erilaisia ihmisiä, erilaisista lähtökohdista. Vaalien ehdokaslistat jätetään kahden viikon päästä. Ehkä lähtisit vielä mukaan?

Kirjoittaja on leppävirtalainen kunnanvaltuutettu, (vas.) ja kuntavaaliehdokas.

Kommentoi