Päätoimittajalta Sari Ristamäki: Kävelijät olisivat ikionnellisia jo yhdestä metsälenkistä eikä tarvitsisi olla valaistu, monia metrejä leveä tai monelle talsintatyylille jaoteltu

Sari Ristamäki

Sari Ristamäki

Käyn tarkistamassa viisi paikkaa. Kaikki lenkkipolut ovat tukossa.

Valitsen niistä kuitenkin yhden ja kahlaan sitkeästi lumessa usean kilometrin lenkin siksi, että pääsen metsään. Urakoinnin keskellä olen iloinen seuralaisteni ilosta: isoille koirille lumi ei ole este eikä oikein hidastekaan. Kun edessäni on pelkkää koskematonta lumipolkua, voin olla varma, etteivät sinne tänne riemuissaan sinkoilevat koirat haittaa ketään.

Hikisenä ja väsyksissä pääsen autolle takaisin ja olen tyytyväinen, että huomenna on helpompaa.

Yön lumisade vie haaveet. Polku lähes poissa ja uusi kahlaus on edessä.

Ei siinä mitään. Minun kunnolleni tekee kerrassaan hyvää taistella lunta vastaan. Mutta pikkuriikkisen alkaa kyllä verenpaine kohota, kun lukee somesta valituksia, kuinka latukone ei ole ollut sunnuntaiaamuna kello 7 aukaisemassa latua ensimmäisille karvapohjien omistajille.

Hiihto on hieno laji ja on kerrassaan ihailtavaa, millä määrätietoisuudella suomalaiset pitävät siitä kiinni. Hiihtäjät ovat tuhottoman äänekästä sakkia.

Olen vakuuttunut, että kävelijät olisivat ikionnellisia jo yhdestä viiden kilometrin metsälenkistä.

Meteli johtaa koko ajan vain isompiin taloudellisiin panoksiin, vaikka esimerkiksi Varkaudessa on jo 73 kilometriä ylläpidettyjä latuosuuksia ja niistä 28 kilometriä on valaistuja. Ajatelkaa!

Kun hiihtäjiä kuuntelee, latuja ei ole juuri nimeksikään tai eivät ne ainakaan ole tarpeeksi hyviä ja naapurikunnissa koko homma on hoidettu tuhat kertaa paremmin. Latujen pohjauksiin etsitään uusia tapoja ja kaivellaan kirstun pohjaa, että kilpajuoksu naapureiden kanssa onnistuu ensimmäisten lumihiutaleiden leijaillessa maahan.

Olen vakuuttunut, että kävelijät olisivat ikionnellisia jo yhdestä viiden kilometrin metsälenkistä eikä tarvitsisi olla edes valaistu eikä monia metrejä leveä eikä monelle talsintatyylille jaoteltu.

Ihana esimerkki kävelyreittien tuomasta hyvästä mielestä ja liikunnan ilosta ovat olleet Huruslahdelle muutamina talvina auratut jäätiet, joilla kansa on vaeltanut innoissaan. Aurinkoisena talvipäivänä jää on ollut kuin jostain markkinointiesitteestä, jossa kaupunkilaiset viettävät lasten ja koirien kanssa yhdessa laatuaikaa keskellä kaupunkia.

On oikeasti surullista, miten aliarvostettua kävely edelleen on, vaikka se on todella isolle joukolle ihmisiä juuri oikea laji. Käytännössä tarvitaan aina joku muu Oikea Laji, jotta kävelijöillekin avautuu ovi talviseen luonnon ihmemaahan.

Joroisissa kulkee Kanavan rannassa Kotkatharjun liikuntapaikkojen kupeessa hieno reitti, jossa kävelykin on sallittua. Se on kiistatta hieno satsaus kunnalta.

Sitä tuskin olisi tehty, jos ei olisi frisbeegolfia. Kävelijät ovat tervetulleita mukavissa talvimaisemissa kulkevalle reitille, kunhan eivät jää lentävien kiekkojen alle tai muuten häiritse peliä. Kämärin koiraladulle kyllä saavat kävelijätkin mennä – jos uskaltavat.

Pieksämäen Vedenjakajalla on oivallettu, että patikointi, retkeily ja maastopyöräily luonnossa ovat kasvava trendi, jossa lymyää myös matkailun kehittämisen mahdollisuuksia. Talvi ei tee tässä poikkeusta. Esimerkiksi Partaharjun alueella koiraladun viereen on ajettu kävely- ja maastopyöräilyura, jonne ovat kaksi ja jopa nelijalkaiset tervemenneitä.

Kommentoi