Pääkirjoitus: Tiedolla on kysyntää: luotettava tiedon merkitys on kirkastunut koronavuonna

Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT 2020) mittauksen mukaan 95 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista lukee sanomalehtiä. Into lukea lehtiä ei katso edes ikää, ammattia tai kotitalouksien taloudellista asemaa.

Sähköiset sisällöt ovat lyöneet läpi: sanomalehtisisältöjä lukee digitaalisena 86 prosenttia suomalaisista, paperiseen lehteen luottaa yhä 56 prosenttia suomalaisista. Yli 65-vuotiaista painettua sanomalehteä lukee neljä viidestä, 15–34-vuotiaista joka kolmas.

Myös Warkauden Lehdellä on syytä iloita menneestä vuodesta. Monin tavoin hankala koronavuosi lisäsi kuitenkin luotettavan tiedon tarvetta, ja se näkyy Warkauden Lehden lukijamäärissä. Lehti oli ensimmäisen kerran mukana valtakunnallisessa tutkimuksessa, ja tulos oli ilahduttavan korkea.

Warkauden Lehden jokaisella numerolla on 16 000 lukijaa ja viikon aikana eri lukijoita kertyy 21 000. Myös lehden tilaajamäärä on kehittynyt myönteisesti, ja vuoden 2020 lopussa Warkauden Lehdellä oli voimassa olevia tilauksia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kehitykseen vaikuttaa, että digikäyttäjät ja -tilaajat ovat heränneet myös Varkauden seudulla.

Myös lehden tekijöille päivän mittaa elävä ja päivittyvä verkkolehti on kasvanut luontevaksi osaksi arkea. Isot uutiset eivät odota enää seuraavaan päivään vaan löytyvät tuoreeltaan ja mahdollimman nopeasti verkkolehdestä.

Perinteistä Sanomalehtiviikkoa vietetään nyt Uutisten viikkona, ja myös Warkauden Lehden näköislehti avautuu maksutta lukijoille ensi viikolla. On oiva tilaisuus kokeilla, kuinka näköislehti taipuu tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Uutisten viikon teema on luotettava tieto ja vastuullinen journalismi, jonka merkityksen koronavuosi on taas kirkastanut.

Kommentoi