Toimittajalta Antti Aho: Moniko on valmis kantamaan yhteisestä historiasta ja sen säilymisestä huolta varsinkaan uhraamalla siihen aikaa ja rahaa?

Antti Aho

Antti Aho

Facebook on semmoinen kylähullujen sampo, joka tarjoaa ehtymättä jokaiselle jotakin. Lähiviikkojen piristävin ilmiö on noussut Varkautelaiset. Entiset ja nykyiset -ryhmässä, minne Vesa Saarinen on laittanut kaikkien ihailtavaksi tekoälyn värittämiä kuvia vanhasta Varkaudesta. Nämä kuvat löytyvät Varkauden museoiden mittavasta arkistosta. Harva tuntuu tietävän, että ne ovat olleet verkossa ihasteltavina jo pitkään.

Näitä kuvia ihastellessa on moni ihmetellyt, miten paljon rakennuskantaa on vuosien mittaan kadonnut muistojen joukkoon. Pahinta hävityksen aikaa oli 1970-luku, jolloin Savontien ympäristöä muokattiin raskaalla kädellä siihen asuun missä se on nyt. Päiviönsaarta ja Taulumäkeä oli päivitetty jo aiemmin.

Vanhojen rakennusten seinien sisällä ja lähiympäristössä on yhteistä historiaa. Moniko on valmis kantamaan yhteisestä historiasta ja sen säilymisestä huolta varsinkaan uhraamalla siihen aikaa ja rahaa?

Paljon arvokasta on Varkaudesta purettu, ja tehty vääriä valintoja. 50 vuotta sitten aika ei ollut vielä kypsä rakennussuojelulle. Toisaalta kannattaa muistutella mieliin vaikkapa Savontien puutaloja. Moni oli onnellinen, kun pääsi pois asunnoista, missä ikkunat olivat sisältäkin huurussa pakkasaamuina. Mukavampi oli herätä keskuslämmitetyssä elementtitalossa ja käydä sisävessassa, ja kävellä pari kerrosta alas kellariin saunapäivinä, kun ei tarvinnut lähteä enää Viltinrantaan.

Millä ilveellä Ahlström olisi säästänyt kaikki Oinolat, Mäkelät, Suontaukset ja Jukolat? Jossain muualla, ja huomattavasti myöhemmin, niistä olisi voinut tehdä asunto-osakeyhtiöitä. Varkaudessa tämä idea ei toimi.

Warkauden Lehti muutti Kaurilasta Kampikujalle 1980. Seuraavana vuonna kaunis Kaurila purettiin. Seurasin purku-urakkaa mummin ja ukin keittiön ikkunasta. Ei mennyt kuin kymmenen vuotta, kun tämä Rossin talokin oli jo maan tasalla. Se oli hyväkuntoinen purkamishetkellä. Suojelusta puhuttiin, mutta ei suojeltu.

Moni halusi asua väljemmin ja nykyaikaisemmin kuin keittiössä ja kamarissa kantovesien varassa.

Kauppakadulla oli 1980-luvulla vielä jokunen puutalo: matkustajakoti Orion, Solmun talo, Tirkkosen talo, Varkauden Mekano. Mitään ei jäänyt, ei Kukka-Kioskiakaan, eikä komeaa Pitkäsen taloa Pirtinrantaan.

Oma lukunsa on ihmeellinen rakennuskieltopolitiikka, jonka tuloksena osa Puurtilan, Käärmeniemen, Lehtoniemen ja Repokankaan rakennuskannasta pääsi siihen pisteeseen, ettei remonttikaan olisi pelastanut. Arvovalinnoistakin on kyse. Moni halusi asua väljemmin ja nykyaikaisemmin kuin keittiössä ja kamarissa kantovesien varassa.

Heinäkuun lopulla ihastelin vanhaa Kokkolaa. Puutaloissa oli yritystoimintaa ja asuntoja. Jokainen talo oli yksityisessä omistuksessa. Varkaudessa ajatellaan, että kaikkivoipa kaupunki hoitaisi yksin rakennussuojelunkin, ja sitten ollaan siinä pisteessä kuin Savontien kerhotalon kanssa.

Sitten on esimerkiksi vanha rautatieasema ja Stesula. Ne osattiin myydä ajoissa. Niillä on käyttöä ja tulevaisuus näin ollen turvatumpi kuin yhdelläkään tyhjillään olevalla kulttuurihistoriallisesti merkittävällä rakennuksella.

Kommentoi