Näkökulma Tommi Taskinen: Elämäni perintö: kun huomio kiinnittyy hyvään, toivoon paremmasta ja uskoon mahdollisuuksista

Tommi Taskinen

Huomenna on itsenäisyyspäivä. Muistelen kahta naista, äidinäitiäni Sirkkaa ja isänäitiäni Ailia. Sirkka oli ammatiltaan tehtaan työläinen ja Aili konttoristi. He kantoivat vastuuta lähimmäisistään.

Kiitos ruukinpatruuna Glöersenin, sitkeä Sirkka sai paperitehtaan hylsykopista töitä leskeksi jäätyään ja puski kolmivuorotyössä neljän lapsen perheelleen perunat pöytään vientiteollisuuden murtumattomana mutterina. Ahkera Aili, sisar leijonamieli piti kuulovammaisen sisarensa puolia ja aikaansai itselleen, sisarelleen ja äidilleen kotirintamalottatalon Kommilaan vuonna 1946.

Kummallakin oli kauneusvirheitä. Sirkka piti lapsistaan kiinni tiukasti. Niin tiukasti, että jarrutti enoni jääkiekkouraa kriittisillä hetkillä. Kansainväliset kentät jäivät haaveeksi.

Aili oli ylpeä, mutta antoi opin anteeksiannosta. Hän oli sairas, kun teininä pöllin sydänlääkkeeksi varatun konjakkipullon pohjat. Mummo soitti ja kertoi jäätävällä äänellä pettyneensä, mutta totesi lempeästi, että ei halua jäädä riitoihin ja antoi anteeksi.

Perinnöksi sain molemmilta rakkautta, rakkautta elämään ja ihmisiin. Muistan heidän hymynsä.

Tunsin olevani arvokas, keskellä rakkauden taikapiiriä, johon pahuus ei yltänyt. Minua kuunneltiin kiinnostuneena.

Koristeltiin joulukuusia ja tehtiin kahvipaketin sisuksesta kruunuja. Ruoka oli osoitus rakkaudesta, voi niitä lihapullia ja meetwurstikarjalanpiirakoita.

Heidän silmissään väikkyi elämänilo. Heidän pettymyksensä eivät olleet minun murheitani, vaan yhteisissä hetkissä naurettiin.

Huomio kiinnittyi hyvään, joka oli läsnä, sekä toivoon paremmasta. Molemmat uskoivat mahdollisuuksiini. Olen onnekas, kun sain kokea lempeän katseen ja lämpimien käsien hoivan maagisen voiman.

Tiedän, että kaikilla ei ole näin. On lapsia, joilla ei ole ketään, joka hoivaa, rakastaa, antaa turvaa ja toivoa.

Raimo Salokankaan väitöskirjan mukaan lasten emotionaalisella laiminlyönnillä on vakavat yhteiskunnalliset vaikutukset. Siksi on merkityksellistä, miten suhtaudumme toisiimme ja erityisesti lapsiin.

Lapsissa on tulevaisuus ja ympäristö vaikuttaa siihen, millaiseksi kasvamme. Aina voi muuttua, mutta mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä vaikeampaa on muuttaa opittuja malleja.

Se, että on edes yksi ihminen, vanhempi, sukulainen, ystävä, opettaja, psyykkari tai valmentaja, joka välittää, arvostaa ja huomaa meissä olevan ainutlaatuisuuden, voi olla käänteentekevää ihmiseksi kasvamisen polulla.

Henkilökohtaisessa testamentissa haluan jakaa perinnön eteenpäin. Rakkaus on elämää ylläpitävä voima. Toivon, että jokainen meistä saisi kokea tuota inhimillistä elämänvoimaa ja muistaisi jakaa sitä eteenpäin. Katson huomenillalla taivaalle silmät kosteina kiitollisuudesta.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Ainutlaatuinen

Tähtikeinustako tänne tipahdit,

lumihiutaleen lailla

leijailit?

Sinä pieni, rohkea ja soma, lapsenlapseni ikioma.

Sua katselen,

ainutlaatuinen,

silmistäni voit lukea sen.

Sua hellästi mä kannan, kaiken

sydämestäni annan.

Sua kylmältä mä suojaan, viimaa vastaan

teen rakkaudesta huovan.

Sinä kasvat, minä pelkään, minä iloitsen, jokaisesta päivästä kiittäen.

Vaan tiedän elämästä

lähes kaiken,

olen elänyt, minä, nainen.

Omat runosi täytyy

sun kirjoittaa, en niitä

voi sanoittaa.

En polkujasi voi silottaa, en tuskaa

elämästäsi karkottaa.

Mut lupaan,

tähän pieneen tupaan

on ovi auki aina.

Syli lämmin sua oottaa, kun olet sitä vailla.

Ja muista,

vaikket olisi läsnä,

tunnen sinut aina tässä.

Kommentoi