Mielipide Mika Sarkkinen: Tässä olisi tarjolla luonnollinen Varkauden vetovoimakeskus: Ämmäkoski

Ämmäkosken pato 2.11.2020 Mika Sarkkinen

Mika Sarkkinen

Reilu viisi vuotta olen Varkaudessa asunut ja samalla ihmetellyt heikossa hapessa olevaa Ämmäkosken tilannetta. Varkautta ympäröivät erittäin hienot, puhtaat ja kalaisat vesistöt.

Ilmankos kaupunki on aikoinaan rakentunut vapaan Ämmäkosken rannalle. Koski on ollut vapaana virratessaan merkittävä vaelluskalojen lisääntymisalue.

Ämmäkosken tilanne tänä päivänä on surkea. Vettä virtaa koskessa tarpeeksi vain tulva-aikaan.

Lisäksi vettä säätelevässä padossa tuntuu olevan vain off- ja on-nappi eli joko koski on lähes kuivillaan tai vesi tulvii metsiä pitkin. Tämä tilanne johti myös viime keväänä järvitaimenen poikasten tuhoksi.

Tilanne on jatkunut vuosikymmeniä. Sen takia luonnossa syntynyt järvitaimen ja järvilohi ovat luokiteltu erittäin uhanalaisiksi lajeiksi myös tällä seudulla, missä sillä olisi kaikki mahdollisuudet pärjätä.

Nyt eletään vuotta 2020 ja Ämmäkosken tilanne tulisi päivittää tähän päivään.

Tämä tarkoittaa padon poistamista ja sen korvaamista pohjapadoilla. Pohjapatojen avulla saadaan säädeltyä yläpuolisen alueen veden korkeutta laivaliikenteen turvaamiseksi.

Vesi virtaisi tasaisemmin myös Ämmäkosken puolelle ja vaelluskalat pääsisivät liikkumaan yläpuolisille lisääntymisalueilleen. Ämmäkoskelle tulisi samalla tehdä kutualueiden kunnostus, niin Varkaudesta saataisiin uudestaan merkittävä vaelluskalojen lisääntymisalue.

Padon poistaminen on luonnollisin ja toimivin vaihtoehto.

Ämmäkosken huono tilanne on jatkunut niin pitkään, että ihmiset eivät taida ymmärtää minkälainen helmi meillä voisi olla keskellä kaupunkia.

Ämmäkosken sijainti kahden ison järven keskellä on täydellinen vaelluskaloille. Vapaa koski olisi todellinen kirsikka kakun päälle ajatellen Varkautta ja sitä ympäröiviä vesistöjä. Kämärin alue heräisi uuteen loistoon.

Nyt alueella joutuu katselemaan suurimman osan vuodesta kuihtunutta ja epätervettä koskialuetta. Padon poistamisella Varkaus voisi olla todellinen suunnan näyttäjä vaelluskalojen kutualueiden ennallistamisessa.

Nyt olisi oikea aika tehdä muutos, että Varkaus pääsisi esimerkin näyttäjäksi. Kymmenen vuoden kuluttua tullaan jo jälkijunassa, sillä koskia kunnostetaan ja patoja poistetaan jatkuvasti.

Tässä olisi tarjolla luonnollinen vetovoimakeskus. Tällä hetkellä koskikalastuskohteita saa katsella lähikunnista, missä ei ole patoja esteinä.

Niillä onkin kävijöitä riittänyt ennätykselliset määrät vapaa-ajan kalastuksen ja luonnossa liikkumisen suosion kasvaessa.

Toivottavasti Ämmäkosken kehittämistoimikunta saa kaiken tuen päättäjiltä ja päädytään ainoaan oikeaan ratkaisuun eli padon poistamiseen.

Elinvoimaisen Ämmäkosken puolesta

Kommentoi