Päätoimittajalta Sari Ristamäki: Varkautelaiset antoivat arvokkaan kiitoksen kaupungilleen – ei heitä tarvitse käännyttää Varkauden taakse, sillä he ovat jo

Sari Ristamäki

Sari Ristamäki

Vähän liian usein Varkaus on päätynyt valtakunnallisesti esimerkiksi teollisen rakennemuutoksen runtelemasta kaupungista, jossa monenmoinen huono-osaisuus hallitsee elämänmenoa. Kirjavissa konklaaveissa on pohdittu, miten mielikuvaa Varkaudesta voisi kiillottaa – ei vain muualla vaan ihan kotikulmilla, omassa kaupungissa. Näin siksi, että moni on ajatellut varkautelaisten ajattelevan kovin synkästi kaupungistaan.

Valitettavasti tai kaikeksi onneksi synkkiä eivät taida ollakaan valtaosa varkautelaisista vaan he, jotka niin ajattelevat.

Ryhmä Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden tutkijoita perehtyi varkautelaisten elämään ja arkeen vuosina 2016–2017. He tuottivat tuoreen tutkimuksen Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa: varkautelaisten arki ja hyvinvointi.

Tutkimuksen mukaan varkautelaiset ovat tyypillisesti tyytyväisiä työhönsä, sosiaalisiin suhteisiinsa ja elämäänsä muutenkin.

Varkautelaiset ajattelevat, että Varkaus on turvallinen paikka asua. Heidän mielestään Varkaus mahdollistaa hyvän elämän, erityisesti lapsiperheille. Luonto ja palvelut ovat lähellä eivätkä elämisen kustannukset ole niin kalliita kuin isoissa kaupungeissa.

Kysely oli poikkeuksellisen laaja. Tutkijat kävivät myös paikan päällä tutustumassa varkautelaiseen elämänmenoon ja haastattelemassa kyselyyn vastanneita. Tutkijoiden mielikuva vain vahvistui näillä reissuilla.

Ei suurinta osaa kaupunkilaisista tarvitse käännyttää Varkauden taakse, sillä he ovat jo.

Tutkimus pysäyttää ja antaa ajattelemisen aihetta. Miten Varkaus on onnistunut hukkaamaan tällaisen viestin? Mikä on sumentanut kokonaiskuvaa?

Niin tai näin, tällä kerralla pääsi kuitenkin käymään niin, että varkautelaiset antoivat kaupungilleen parhaimman kiitoksen, mitä voi antaa. Ei ole Varkaudelle arvokkaampaa asiaa kuin varkautelaiset, jotka viihtyvät omassa kaupungissaan.

Tutkimuksen tulosta ei saa sivuuttaa vaan se pitää ottaa hyötykäyttöön. Kuva varkautelaisuudesta asettuu aivan uudenlaiseen asentoon, jos lähtökohtana ovat tyytyväiset asukkaat. Ei suurinta osaa kaupunkilaisista tarvitse käännyttää Varkauden taakse, sillä he ovat jo.

Ja miksipä eivät olisi? Varkaus on Savossa ja koko Itä-Suomessa niiden kärkikuntien joukossa, joissa on vahva elinkeinoelämä ja hyvät palvelut. Kunnalliset palvelut ovat paikoin liiankin hyviä, kun kaikkeen ei välttämättä olisi varaa.

Hyvistä asioista iloitseminen ei tarkoita, ettei ikäviä enää olisi tai isoja haasteita ei pitäisi tunnistaa. Tosiasioita ei voi sivuuttaa.

Varkaus on menettänyt paljon työpaikkoja ja asukkaita parinkymmenen vuoden aikana. Myös tässä tutkimuksessa näkyy vähäosaisten joukko, jonka kuva kaupungista ja elämästään ei ole myönteinen. He eivät tunne kuuluvansa joukkoon. Varkaus elää kahdessa kerroksessa.

On vain niin, että heikkouksia voi voittaa vain luottamalla vahvuuksiin.

Tutkimusta johtanut professori Vilma Hänninen kuvaa Varkauden kulkua sisukkuudeksi, jolla vaikeistakin ajoista on selvitty (WL 10.10). Sisukas Varkaus, siinäpä se. Voisiko parempaa meriittiä antaa?

Keskustelu