Pääkirjoitus: Hyvää poliisiyhteistyötä Varkauden ja Pieksämäen välillä ei saisi haavoittaa vaan rakentaa sitä nykyistäkin paremmaksi

Poliisi Varkauden Kauppakadulla. Tiina Laine

Itä-Suomen poliisilaitoksen johdon strategiaryhmän suunnitelmat rakentaa entistä isompia yksiköitä poliisivoimia keskittämällä herättävät huolta myös Keski-Savossa. Tällä kerralla Varkauden toiminnat eivät ole liipaisimella, oikeastaan päinvastoin, sillä strategiassa on kaavailtu Pieksämäen päivystävän partion siirtoa Varkauteen. Ajatuksena on keskittää poliisipalveluja viitostien varteen.

Pieksämäen kaupungin huolen ja paikallisten poliisien kummastuksen suunnitelmasta voi ymmärtää helposti. Jos samanlaista suunnitelmaa esitettäisiin toisin päin, Varkauden päättäjät ja paikalliset poliisit olisivat hyvästä takajaloillaan.

Varkauden ja Pieksämäen poliisit ovat tehneet kiinteää yhteistyötä vuosia. Poliisitoiminta on harvoja valtionhallinnon palveluja, jotka ovat pitkään kyenneet liikkumaan Pohjois-Savon ja Etelä-Savon rajan yli joustavasti ja mutkattomasti. Toiminnan kehittämisestä tähän suuntaan pitää antaa iso tunnustus poliisihallinnolle. Lähimmän partion periaate on toiminut erittäin hyvin jo kauan myös Varkauden ja Joroisten välillä.

Hyvää yhteistyötä Varkauden ja Pieksämäen välillä ei saisi haavoittaa, vaan kehittää toimintaa niin, että poliisin tarpeeseen eri puolilla Keski-Savoa pystytään vastaamaan nykyistäkin paremmin. Pieksämäki on kaupunki, ja sen jääminen ilman päivystävää partiota kuulostaa erikoiselta suunnitelmalta. On selvää, että se vaikuttaisi kansalaisten turvallisuudentunteeseen ja hankaloittaisi käytännön poliisitoimintaa.

Itä-Suomen poliisipäällikön Mikko Masalinin mukaan kyse ei ole säästöohjelmasta. Jos niin on, yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen Keski-Savon alueella niin, että molempien kaupunkien ja niiden naapurikuntien poliisitoiminta sujuu niin hyvin kuin se nykyresursseilla on mahdollista.

Keskustelu