Huolettomana pörhökimalaisena on hyvä miettiä, miten säilyttäisimme liikkumisen vapauden

Helka Haukka

Näkökulma

Olen metsittynyt. Istun ajattoman ajan aamukahvilla, ja lasken kimalaisia omenapuusta. Kuuntelen tuulta. Sen vaihteleva kohina hoitaa orkesteriosuuden linnunlaulu konsertissa. Ristin käteni ja kiitän järjestäjää.

Mistä tiedän, että olen metsittynyt? Aamuvarhaisella soi ovikello. Avaan oven, ja siellä naapurin mies toivottaa hyvää huomenta. Vaistomaisesti käteni järjestää takkutukkaani.

Samalla pyydän anteeksi, kun en muistanut katsoa peiliin. Mies vilkaise minuun ja sanoo: ”Äläkä katso.”

Olen ajatellut, että sisarellani on voittajan asenne koronavirukseen. Kun hänen miehensä pohti koronan tuomia muutoksia elämään, sanoi sisareni: ”Miten niin muuttanut, tällaista tämä elämä on ollut viimeiset kolmetoista vuotta, nyt vaan pestään käsiä enemmän."

He jäivät eläkkeelle yhtaikaa kolmetoista vuotta sitten.

Myönnän, että koronauutisointia on tullut seurattua yli oman tarpeen. Monenlaiset tietäjät, toinen toisen jälkeen ovat astuneet televisioruutuun todistamaan, että juuri hänen mielipiteensä, ei välttämättä tutkittuun tietoon perustava, on se oikea.

Kuten naispuolinen emeritusprofessori kasvomaskeista: ”Niistä ei ole hyötyä, tai jos on, se on vähäinen.” Kysyn: eikö vähäinenkin suoja ole parempi kuin ei mitään suojaa?

Kuitenkin monet asiantuntijalääkärit suosittelevat maskin käyttöä ja suuressa osassa maailmaa niiden käyttö on pakollista.

Miksi kasvomaski on kuuma peruna maamme hallitukselle? Miksi vastuuministeri ei pysty kakaisemaan ulos suustaan, että kasvosuojain on turvaväline ja sen käyttö suositeltavaa samalla tavalla kuin käsien pesu ja turvavälit?

Vaikka hallitus on toiminut hyvin, niin hutejakin on tullut, kuten seitsemänkymppiä täyttäneiden karsinointi. Rupesi naurattamaan, kun uusi naistietäjä televisiossa pohdiskeli toimittajalle suunnilleen näin: ”Olen ajatellut. että oliko ihan viisasta panna kaikki yli seitsemänkymmentä täyttäneet kuukausiksi samaan kategoriaan. Joukossa saattaa olla myös henkilöitä, jotka seuraavat aikaansa.” Hupsista!

Nyt elämme koronassa suvantovaihetta. Kaikenlaiset baarit avaavat ovensa. Siivilleen nousee Pörhökimalainen, joka on kotoisin venäläisestä laulusta. Se suuntaa lähimpään olutkapakkaan ja vaihtuu pienessä hiprakassa olevaksi suomalaiseksi.

Usein illan edetessä se muuntautuu hörhökimalaiseksi. Silloin etäisyys naapuriin vaihtuu läheisyydeksi, ja ollaan nokat niin vastakkain, että väliin mahtuu ainoastaan koronavirus.

Siinä vaiheessa olisi hyvä miettiä, ettei viina juomalla maailmasta lopu, että päivä se on huomennakin. Näin säilyttäisimme rakkaan liikkumisvapauden.

Seuraan tapahtumia ajassa. Luen mm. Warkauden Lehteä. Se on tarjonnut kaikkea mukavaa viime aikoina.

Olen usein ajatellut, että Varkauden kaupungin virkamiehet ovat ihan täysjauhoista porukkaa, viisaita ja harkitsevia. Nyt ajatusmaailmaani yritetään kääntää siihen suuntaan, että kaikki viisaus onkin poliittisesti valituilla kaupungin hallituksen jäsenillä.

Ei mene jakeluun. On pakko etsiä tälle tarinalle parempi loppu.

Joten kerron kuvataidenäyttelyistä: Naivistit Väinölässä. Varsinainen ilopilleri Muusan ja Timon Naivisti näyttelyiden sarjassa.

Ja Taru Mäntysen ja Riitta Nelimarkan Kohtaaminen-näyttelystä Varkauden Klubilla. Tässä näyttelyssä lumoavan kokonaisuuden muodostavat näyttelytila, johon ympäröivä luonto astuu ikkunoista sisään. Jossa Riitan suuret taidetekstiilit ja maalaukset rakentavat seinille satumaailman. Ja kesän valossa kylpevän lattiatilan täyttää Tarun pronssiin valettu elämä.

Katsoja liikuttuu.

Kitos taiteilijat! Kiitos Klubin valtiaat, Jaakko ja Nea!

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yrittäjä ja varkautelainen kulttuuritoimija.

Keskustelu