Risto Husu: Kyllä myssy saa kyytiä, kun joutuu miettimään, mikä päässä missäkin kokouksessa istuu

Risto Husu (kok.)

Kari Rajamäki kirjoittaa tyylinsä mukaisessa sekavassa ja polveilevassa vastineessaan aiempaan kirjoitukseemme ”Kokoomuksen hädästä” ja ”kykypuolueesta loppuvista henkilöistä”. Onneksi demareilla näitä kykyjä tuntuu riittävän sen verran, että tunnettu ja tunnustettu elinkeinoelämän osaaja laitetaan ulos.

Toki Raimo Koikkalainen tuntuu olevan se Rajamäen luottopakki paikkaan kuin paikkaan. Ajettiinpa hänet jopa Call Wavesin hallitukseen kaupunkiomistuksen viimeisiksi viikoiksi.

Demareiden hädästä kertoo vakavasti se, että samassa lehdessä (8.7.) ei enää maalitauluna olekaan pelkästään kelvottomat kokoomuspoliitikot, vaan peräti kahdessa kirjoituksessa WL:n päätoimittaja Sari Ristamäki. Nyt on jo kaupunkilehden viestintäkin väärää.

Rajamäki toteaa myös, että Husun johdolla Kokoomus junaili itselleen kuntalaisten valtakirjaa suuremmat asemat vaalien jälkeen perussuomalaisten ja vihreiden mandaattia käyttäen. Kiitos kunniasta.

Vaalien jälkeen puolueiden kesken käytiin neuvottelut, joissa sovittiin paikoista. Ensin kuitenkin demarit ilmoittivat Vasemmiston ja Kepun suosiollisella avustuksella ottavansa kaikki puheenjohtajuudet itselleen. En ymmärrä, mikä asiassa vielä Rajamäkeä närästää, kun omat tytöt ja pojat johtavat kaupunkia nyt menestyksen tiellä?

Rajamäki viittaa myös aiempaan asemaani Call Wavesin hallituksessa. Olin mukana tosiaan vuosina 2002–2019. Olen ylpeä siitä työstä mitä yhtiössä tehtiin, ja tehdään edelleen.

Muutaman hengen yrityksestä kasvoi toistasataa henkilöä työllistävä arvostettu yritys, joka on maksanut kaupungille mittavat verotulot ja monena vuonna myös osinkoja. Rajamäelle tiedoksi, että Call Waves kauppa on tehty lakien ja päätösten mukaisesti, ja omalta osaltani olen itseni päätöksenteossa jäävännyt silloin, kun siihen on ollut aihetta.

Jos Rajamäen mielestä asiassa on esiintynyt laittomuuksia, minkä vuoksi hallintotieteiden maisteri ei ole tehnyt valitusta?

Rajamäki viittaa myös Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Sulosen lausuntoon. Siinä puhutaan mahdollisista ristiriidoista, jos sellaisilla yhtiöillä jotka ovat keskenään sopimussuhteessa tai jotka tekevät oikeustoimia keskenään on sama tai osittain yhteinen hallitus.

Tämän jälkeen demarit istuttavat Aluelämmön hallituksen jäsenen Kepun Olli Koposen Teollisuuskylään, mutta vielä kirsikaksi kakun päälle Aluelämmön hallituksen puheenjohtajan Koikkalaisen Teollisuuskylän puheenjohtajaksi.

Kyllä siinä myssy saa kyytiä, kun joutuu miettimään mikä päässä missäkin kokouksessa istuu. Mutta tämä lienee taas sitä varkautelaista ja demarilaista sääntöjen tulkintaa.

Rajamäki päättää kirjoituksensa pateettiseen tyyliinsä ”SDP jatkaa vahvasti sitoutuneena työtä varkautelaisten ja alueen puolesta”. Kokoomus jatkaa työtä kaupunkilaisten ja kaupungin hyväksi realiteetit huomioiden, rehellisesti yhteisesti sovittuja pelisääntöjä noudattaen ja päätöksenteon diktatuuria vastustaen.

Yhteen kysymykseen haluan vielä demarijohtajalta vastauksen, kuten tuntuvat haluavan lukemattoman monet kaupunkilaisetkin: Minkä vuoksi professori Erkki Leppävuorelle piti antaa kenkää Navitaksen hallituksesta?

Keskustelu