Waltterin C-osan seiniin tulee kesällä uutta rappausta, ja samalla valvontakamerat vaihtuvat uusiin 18.5.2022 14:20
Katujen päällystys alkaa toukokuussa – Töihin on talousarviossa varattu lähes puolta vähemmän rahaa kuin viime vuonna 20.4.2022 6:00
Ämmäkosken ohitusuoman kaivuu aloitettaneen kesäkuussa – Kustannusarvio on 650 000 euroa 10.4.2022 0:00 | Päivitetty 10.4.2022 18:14
Kaupungeissa pääsee parhaiten suojaan – yleisiä väestönsuojia on vain suurimmissa kaupungeissa 3.3.2022 6:00
KHO pisti pisteen Sorsasalon tehtaalle – Finnpulpin toimitusjohtaja Martti Fredrikson ei kommentoi vielä yhtiön mahdollisia jatkotoimia 26.1.2022 0:28 | Päivitetty 26.1.2022 14:06
Kun Tarja Ursin meni perjantaina kukkakaupan kellariin, vastassa oli haisevaa jätevettä 18.1.2022 6:00
23-tien remontti jää talvitauolle – Tauon ajaksi nopeusrajoitukset nostetaan 80 kilometriin tunnissa 16.12.2021 11:05
– Pahin tapahtui ja sitten peli oli pelattu, sanoo rakennuttaja: Meriharakka ehti pesiä kirjaston katolle ennen remontin tekijöitä 6.11.2021 6:00
Tehtaan koulun remontti on putoamassa kaupungin investointilistalta: Tekninen lautakunta saa eteensä esityksen, jossa paloasema on ainoa yli miljoonan euron rakennushanke 28.10.2021 6:00
Viitostien varren meluvalli on jatkumassa pohjoiseen – Kiertotien vallin lupahakemuksen kaupunki veti pois 27.10.2021 6:00
Klubin piharakennuksilla onkin ryhdikäs hirsirunko – Kaupunki valmistelee niiden myyntiä muualle siirrettäväksi, jotta historia säilyisi 12.9.2021 6:00
Valmiista silloista on kaikille iloa pitkään – Muutaman kuukauden päästä Kämärillä kuljetaan uusia siltoja pitkin 8.9.2021 7:00
Pääkirjoitus 4.9.2021 | Lehtoniemen historiallinen työväentalo sai arvoisensa omistajan 4.9.2021 6:00
Siltatyömaiden rujo ympäristö kauhistuttaa kaupunkilaisia – Silti siltojen alta kaatui vain vähän puita, ja työmaa-aikaiset tiet ja padot puretaan pois 15.7.2021 6:00
Kiertotien meluvalli ei kelpaa kenellekään: Asukkaat eivät halua järeää vallia tonttiensa viereen, kaupunkia sitoo päätös sen rakentamisesta 14.7.2021 6:00 | Päivitetty 14.7.2021 10:59
Sillat hiovat Kämärin hienoksi ulkoilualueeksi: kesän jälkeen on jo nähtävää, kun 36-metriset siltapalkit nostetaan paikalleen 4.7.2021 9:05
Mielipide Kari Rajamäki | Päätoimittaja Ristamäen poliittinen kulttuuri 3.7.2021 7:19 | Päivitetty 4.7.2021 9:31
Könönpellon koulun suunnitelma pitää päivittää: Uusi suunnitelma tulee yksisarjaiselle koululle 17.6.2021 6:00
Varkauden tehtaat sai luvan uudelle jätevesien purkuputkelle: purkupaikka siirtyy Pirttivirran ylävirtaan mutta vesistön kuormitus ei lisäänny 14.6.2021 17:15 | Päivitetty 15.6.2021 7:38
Sampea ja samppanjaa soi taas elokuussa Varkaudessa – Lipunmyynti on lähtenyt hyvin käyntiin 10.6.2021 6:00
Andritzin hallitontilla Hasinmäessä rakennetaan jo – Rungon pystytys alkaa heinäkuussa 20.5.2021 6:00
Valtatie 23:n kunnostustyöt alkoivat jälleen – Korjauskohteina ovat ohituskaistojen väliset alueet 15.4.2021 6:00
”Tapahtuma-alan kohtelu on tempoilevaa ja mielivaltaista”, kritisoi Big Wheelsin tuottaja Heikki Skyttä 8.4.2021 6:00 | Päivitetty 8.4.2021 8:56
Autonosat talteen tiukalla seulalla – Kierrätys on tehokasta jo nyt, mutta se ei pian riitä 7.4.2021 6:30
Kuvansin Halkijuoksu peruttu tältäkin keväältä – kenttäremontti Kuvansissa valmistuu lumien sulettua 6.4.2021 11:30
Uusi pysäköintialue tuplaa maanantaiksi Aallon parkkipaikat - kun piha-alue syksyllä valmistuu, autopaikkoja on 370 kappaletta 21.3.2021 6:00
Andritzin työmaan räjäytykset tärisyttävät ikkunoita, mutta eivät riko rakenteita – Louhinta jatkuu vielä kuukauden päivät 13.3.2021 6:00
Muutto sulkee sairaalan poliklinikoita maaliskuussa: Sote-palvelut siirtyvät uusiin tiloihin ensi kuun lopussa 24.2.2021 6:00
Kiertotien meluvalli tehdään purkujätteestä - asukkaita huolettaa, mitä kaikkea maahan haudataan 20.2.2021 6:00
Lehtoniemen työväentalosta tanssistudio? – Japanissa asuva tanssija-koreografi osti talon 17.2.2021 6:00 | Päivitetty 17.2.2021 7:41
Kävelijöille ehkä lisää talvireittejä Kotkatharjulle: Kunta kysyy liikkujilta, millaisia palveluja ulkoilualueelle halutaan 11.2.2021 12:30 | Päivitetty 12.2.2021 9:50
Pääkirjoitus | Vähällä käytöllä olevilla vuokrataloilla on isoja arvoja kunnan taseessa, eikä purkaminenkaan ole nopea ratkaisu 11.2.2021 6:00
Wartalo purkaa kaksi tai kolme kerrostaloa lähvuosina – Pistetaloja odottaa joko peruskorjaus tai korvaaminen uusilla 7.2.2021 6:00
Virkkaus on neulomista monipuolisempi tekniikka, toisen kirjansa juuri julkaissut Eine Kinnula sanoo - neuleohjeen voi myös kääntää virkkauskielelle 6.2.2021 6:00