KYSin vakioasiakas Henna on liian sairas töihin mutta liian terve kuntoutettavaksi – Kaikki alkoi, kun jalat lähtivät alta 24.2.2026 5:00
Pitkään oireettomana pysyttelevä tauti selittää jo joka viidennen työikäisen suomalaismiehen kuoleman – "Tilanteen parantamiseksi on kyllä keinoja" 30.9.2024 14:33
Tähän laajaan tutkimushankkeeseen on osallistunut jo useampi savolaissukupolvi – Jos isoäiti söi näin ja liikkui noin, miten toimivat jälkeläiset? 22.9.2024 16:39
Keva: Pohjois-Savon hyvinvointialueen henkilöstön työkyvyttömyysriski muuta maata korkeammalla tasolla 18.9.2024 10:08
"Innostuksen puute on huolestuttavaa" – alle puolet suomalaisista innostuu työnsä tulevaisuudesta 25.11.2020 18:00
Keva: Vain pieni osa palaa pysyvästi töihin määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä 25.11.2020 11:58
Ammattiauttaja menee sokkiin siinä kuin muutkin – "Olin sairastunut parantumattomasti tautiin, jonka etenemistä ei voi ennustaa", kertoo harvinaisen neurologisen taudin vuoksi eläkkeelle joutunut Sinikka Vuorela, 60 27.10.2020 6:00
Työeläkkeelle jääneet eivät aina hoksaa hakea myös kansaneläkettä – Kelan mukaan tapauksia on tuhansia 6.10.2020 15:01
Todellisuutta Suomessa: Vammainen voi saada Kelasta muuttokehotuksen, jos teettää tarpeellisen remontin kotonaan – näihin sosiaaliturvan sudenkuoppiin meillä pudotaan 28.9.2020 17:20
Harrastatko television katselua, päiväunien ottamista ja monivitamiinien napsimista? Sinulla voi olla tavallista suurempi riski sairastua masennukseen 22.9.2020 6:00
Liikunnan puute maksaa yhteiskunnalle jopa kolme miljardia vuodessa – "Yhteiskunnallisesta näkökulmasta liikunta voidaan nähdä investointina", sanoo tutkija 21.6.2020 8:45
Korona tekee eläkemaksuihin 2 miljardin euron aukon tänä vuonna – Puskurien uskotaan riittävän, mutta pelkona osakekurssien ja työllisyyden alamäki 29.4.2020 8:00
Joka neljännellä 40–45-vuotiaalla on merkittävä työkykyyn vaikuttava riski – "Ennusteen tulos on hälyttävä" 2.3.2020 13:55