Veneessä on kivaa, kun vähän keinuttaa

7.7.2009 6:00
Kuva: Marko Happo

Unnukkapurjehdus on Savon regatan toinen osakilpailu.

Mikko Gynther

Leppävirran vesistö värittyi maanantaipäivänä neljästätoista purjeveneestä, kun Kali- ja Mäntyselän välisellä saaristolenkillä kilpailtiin Savon regatan toinen osakilpailu.

Perinteinen purjehduskilpailu vietiin läpi tyynessä kelissä. Asia ei tosin ollut uusi ongelma kisojen järjestäjälle Leppävirran Pursiseuralle.

- Perinteisesti tuuli on ollut heikko tai sitä ei ole ollut ollenkaan, Ari Kaljunen hymähtää.

Savon regatta käynnistyi viime lauantaina Viinijuhlapurjehduksella Kuopiossa. Leppävirran jälkeen ohjelmassa on vielä kaksi osakilpailua tämän viikon aikana. Purjehtijoita on tiiviin regatan aikana kannustamassa heidän perheet.

- Me ollaan viisi viikkoa vesillä, kun vuokrattiin koti oopperaväen käyttöön. Nyt ollaan taivasalla satoi tai paistoi, savonlinnalainen Nina Häyrynen naurahtaa Arto Häyrysen kilpaillessa Donna-veneellään.

Purjehtijoiden lapset viettävät kisojen aikana paljon aikaa keskenään. Monet heistä ovat myös innokkaita purjehtijoita.

- Veneessä on kiva nukkua, kun vähän keinuttaa. Täällä näkee myös paljon kavereita, ja maisemat vaihtuvat. Ja saa uida todella paljon, Linda Wasenius kertoilee purjehduksen hyvistä puolista.

Lue lisää tiistain Warkauden Lehdestä.