Valkoisen ruusukkeen metsästys

2.7.2009 12:05 Mikko Gynther

Rantasalmelaistunut esteratsastaja Eevi-Pirre Auvinen kilpaili viime viikonloppuna ensimmäisen kerran urallaan kansainvälisessä suurtapahtumassa Hamina Bastioni Horse Festivalissa. Haminan vanhan linnoituksen suojissa käyty kilpailu sujui Auvisen osalta menestyksekkäästi.

Savonlinnan Ratsastajia edustava rantasalmelainen sijoittui Big Capitol -ratsullaan lauantaina kolmanneksi Master Invitational -luokassa ja sunnuntaina kahdeksanneksi International Jumping -luokassa.

Vielä perjantaina Big Capitol arasti outoa kilpailupaikkaa ja jäi Grand Prix Qualification -luokassa 18:nneksi. Viikonlopun edetessä arkuus poistui ja tulokset paranivat.

Hamina Bastioni on kansainvälinen kutsukilpailu, johon valitut ratsastajat edustavat maajoukkueina kotimaitaan. Mukana oli pohjoismaiden huippuratsukoita Ruotsista, Norjasta, Tanskasta sekä Suomesta. Auvinen menestyi hyvin paria viikkoa aikaisemmin Ypäjän kansainvälisissä kilpailuissa. Sieltä hän sai myös kutsun Haminaan.

- Olin ehdolla myös Suomen toiseen Nation Cup -joukkueeseen, mutta Haminassa hevonen ei toiminut kovin hyvin, kun se jännitti tilannetta. En päässyt joukkueeseen, mutta uskon, että hevonen olisi ollut siellä kova sana. Mutta näin tällä kertaa, 29-vuotias ratsastaja kertaa.

Lue lisää torstain Warkauden Lehdestä.