| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
Toivaselle ensimmäinen mestaruus
Teemu Toivanen tuuletti Suomen mestaruutta vajaan puolentoista minuutin erolla kakkoseen.
Triathlonin puolimatkojen SM-kilpailussa tapahtui miesten sarjassa vallanvaihto, kun kolmatta peräkkäistään hakenut Jarmo Hast joutui luovuttamaan tittelinsä Leppävirran Virin
Myös hopeamitalisti on uusi mies. Viime vuonna kisan kolmannelta sijalta keskeyttämään joutunut Turun Urheiluliiton amerikkalaisurheilija
Olympiamatkan viikon takainen mestari Tampereen Triathloklubin Hast jäi 4,12 minuuttia kärjelle ja otti SM-pronssin.
Isäntäseuran kovan työn kisojen onnistumiseksi tehnyt Juuso Kutvonen oli kymmenes.
Naisten sarjassa vuoden 2005 Suomen mestari
Ennen kilpailua tiedettiin miesten kisasta tulevan kauden tasokkain kotimainen kilpailu, kun lähtöviivalle astuivat kaikki parhaat matkoihin katsomatta.
- Tämä on kauden kovin SM-kisa, sillä mukana ovat kaikki parhaat, jo veteraaneihin lukeutuva, mutta yhä yleisessä kilpaileva
Prahan täyden matkan MM-kisan kauden tavoitteekseen asettaneen Toivasen kilpailu sujui suuremmitta ongelmitta.
- Juoksussa oli kahdella ensimmäisellä lenkillä kramppeja, mutta ne menivät loppua kohden ohi. Tiesin, että Darby on kova pyöräilemään, mutta uskoin, että saan hänet juoksussa kiinni. Tunsin oman pakettini kaikista vahvimmaksi ja luottavaisena lähdin tavoittelemaan mestaruutta, Toivanen kertoi.
- Tänään minulta meni kaikki nappiin. Teemu oli kova ja paremmalleni hävisin, hopeasta riemuinnut amerikkalainen tunnusti.
Hastin päivä oli vaikea.
- Uinnissa olin hukkua, pyöräily oli tahmeaa, eikä juoksukaan kulkenut, seuraavaksi Englannin Ironman kisan läpi käyvä Hast kertasi.
Merja Kiviranta puhkesi maalissa kyyneliin. Raskas matka vaati veronsa.
- On se rankkaa. Mestaruus mielessä minä tänne tulin, mutta kyllä Tiina pisti minut koville. Olympiahaaveeni on siirretty syrjään ainakin väliaikaisesti ja keskityn pitemmille matkoille. Ranskassa kilpailen puoli- ja täyden matkan kisan syksymmällä, naisten mestari Kiviranta kertoi.
Tiina Bomanilla oli takanaan täyden matkan kilpailu kahden viikon takaa. Se ei voinut olla painamatta.
- Juoksulihakset palautuvat viimeisenä, eikä ne olleet vielä palautuneet. Parhaani tein, mutta en onnistunut karistamaan Merjaa pyöräilyssä. Juoksussa kohtasin sitten vaikeudet, elokuun puolivälissä Saksassa puolimatkalla seuraavaksi kovaa seuraa hakeva Boman kertasi.
23-vuotiaiden naisten mestaruuden voitti Kuopion Aqua Terran varkautelaislähtöinen
- Ei ole mitään vaikeuksia, kun tietää, että on kunnossa. Juoksun hiekkatieosuudella jalkapohjia hieman hiersi, muuta ei ollut, seuraavaksi Kuopion sprinttiin tähyävä Hyvärinen kertoi.
Joukkuekilpailun voiton korjasi Scorpion Bikes. 19-vuotiaiden olympiamatkan Suomen mestari Samuli Keisu ui, tempoajon Suomen mestari Jarmo Rissanen pyöräili ja muun muassa Kuopio-matatonin voittanut Jorma Sven juoksi. Loppuaika oli 3.43,08.
Valvatuksen rantaviivalle kokoontui 290 osanottajaa, joka on paras määrä vuosikausiin Joroisissa.
|
|
