| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Suomen ennätyskin syntyi lauantaina
Varkaus Rauno Ylönen
Suomen ennätyskaarikin nähtiin lauantaina Varkaudessa jatkuneissa 14-15 -vuotiaiden SM-kisoissa.
Siitä vastasi kuluneen kauden aikana huikeasti kehittynyt IF Raseborgin raamikas keihäsmies Oliver Helander, jonka viimeinen heitto kantoi lukemiin 68,10 ja samalla 2008 syntynyt Tuomas Kedon entinen SE 65.47 pyyhkiytyi historiatilastosta.
Helander itse asiassa heitti uuden P14 -sarjan SE:n kahteen kertaan, sillä jo ensimmäiselle repäisyille tuli mittaa 66.32.
186-senttisellä Helanderilla raameja riittää, sillä piikkarin kokokin on jo 46,5.
- Pelaan myös käsipalloa BK-46:ssa ja keihästä olen heittänyt viisi vuotta. En tiedä, miksi nyt lähti niin pitkälle. Fiilis oli hyvä ja heittopaikka samoin, tammikuun 1. päivänä 1997 syntynyt Raseborgin mies jutteli kisan jälkeen jakaen samalla nimikirjoituksia Kenttä-Veikkojen pikkujunnuille.
Kauden yleisurheilusensaatio vikko sitten Turun Kalevan Kisoissa 15-vuotiaana naisten SM-hopeaa 800 metrillä uudella SE-ajalla juossut Johanna Matintalo pisteli leikittelevän kevyeen mestaruuteen lauantaina päämatkallaan kahdella ratakierroksella.
Liedon Parman tytön voittoajaksi kellotettiin nyt 2.13.27, kun viikko sitten Turun Kalevan Kisoissa kulki upeasti 2.05.87.
Miltäs tuntuu olla julkkis?
- No ihan kivalta, perjantain Urheiluruutuunkin haastattelun antanut pitkänhuiskea juoksija tuumi maalissa ja odottelee kutsua jo naisten Suomi-Ruotsi -maaotteluun stadionille.
Kenttä-Veikkojen mitalisaalis ei kasvanut lauantaina, mutta Ilona Mannonen hyppäsi T14 -sarjan korkeudessa kuudenneksi ennätyksellään 154.
Lue lisää nuorten SM-kisoista Warkauden Lehdestä
|
|
