Saimaa putosi cupista

21.10.2009 22:09 Rauno Ylönen

Hyvä alku ei riittänyt Saimaa Volleylle keskiviikkoiltana lentopallon Suomen Cupin taistossa Muuramen Lentopalloa vastaan. MuurLe eteni puolivälieriin Perungan Poikien vastustajaksi.

Saimaa otti kaksi ensimmäistä erävoittoa 25-23 -lukemin, mutta hyytyi pitkän erätauon jälkeen ja menetti otteen isännille sekä kolmannessa että neljännessä erässä. MuurLe vei myös viidennen erän ja cupin jatkopaikan lukemin 3-2 (23-25, 23-25, 25-19, 25-20, 15-10).

Ottelun ratkaisu koettiin, kun MuurLe vaihtoi kolmanteen erään passariksi Jarmo Korhosen pelintekijänä aloittaneen Tommi Ronkaisen tilalle. Korhonen sai kotijoukkueen pelin uomiin ja varsinkin hakkuri Toni Kankaanpää tappoi palloja kuolettavasti erien ratkaisuhetkillä.

- Myös vastustajan syöttö oli hyvä. Taistelimme tasapäisesti kolmannen erän puoliväliin asti ja meillä oli hyviä nousuja, mutta sitten vain hyydyimme. Keskittyminen herpaantui ja teimme varsinkin vastaanotossa virheitä, murehti Saimaa Volleyn kakkosvalmentaja Mikko Korhonen.

Kolmessa ensimmäisessä SM-liigaottelussaan yhteensä 65 pistettä takonut Humberto oli jälleen Saimaa Volleyn syömähammas ja pistekunkku. Hänen ohellaan vieraiden onnistujiin kuului palkittu Mikko Sairanen.

Lue lisää Saimaa Volleystä Warkauden Lehdestä.