| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sadalski lähtee pois Saimaa Volleysta
Saimaa Volleyn päävalmentaja Vodek Sadalski lähtee pois savolaisseurasta. Sadalski siirtyy Puolaan, jossa hän vastaa miesten ja naisten sekä nuorten miesten maajoukkueiden valmennustoiminnan koordinoinnista. Sadalskin oli tarkoitus valmentaa Saimaa Volleyn lentopalloseuraa ainakin ensi kauden ajan.
- Vodek Sadalski on ansioituneimpia lentopallovalmentajia Suomessa. Hän oli myös vahvasti rakentamassa Saimaa Volleyta. Emme halunneet asettua esteeksi, kun hänelle tarjottiin tällaista pestiä, Saimaa Volleyn urheilutoimenjohtaja Henrik Kosonen sanoo.
Sadalskin mukaan päätös lähteä Puolaan ei ollut helppo.
- Saimaa Volley ja sen yhteistyökuvio maakunnan seurojen sekä Etelä-Savon Urheiluakatemian kanssa ovat ennakkoluulottomuudessaan upeita ja varmasti toimivia juttuja. Olisin halunnut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, mutta se ei ole tietenkään mahdollista, Suomen maajoukkuettakin valmentanut Sadalski tiivistää.
Saimaa Volley on aloittanut uuden päävalmentajan etsimisen. Joukkue aloittaa yhteisharjoittelun ensi viikolla Juvalla Henrik Kososen johdolla toimivan valmentajaryhmän kanssa.
Lue aiheesta lisää perjantain Warkauden Lehdestä.
|
|
