Leppävirta sai vaahteran

19.6.2010 21:49 Rauno Ylönen

Liitosaappaanheiton MM-kilpailut ovat saaneet lajiväen hyvin liikkeelle Leppävirralle.

Perjantai-illan avaustapahtuma keräsi 120 heittäjää ja lauantaiksi lukema kohosi 160:een.

- Tuskinpa nuo 160 osanottajaa muuten Leppävirralle täksi viikonlopuksi olisivat tulleet, nyt tulivat saappaanheiton takia, puheenjohtajien välisen kisan tuloksella 48.18 voittanut Rajakannas arveli.

Perjantain ohjelmaan kuului lasten omat kilpailut sekä kehitysvammaisten ja invalidien kisat sekä firmojen välinen MM-joukkuekilpailu ja kylien keskinäinen kilpailu.

Firmasarjan maailmanmestaruuden voitti leppävirtaisvoimin heittänyt Danfoss ja kyläjoukkueista ykköseksi heitti Leppävirran kirkonkylän ykkösjoukkue.

Lauantaiaamu alkoi koskettavissa tunnelmissa, kun kisojen vanhimmat veteraanit eli 80- ja 90-vuotiaat nakkasivat omat sarjansa. 89-vuotias Otto Heiskanen linkosi litteää liitosaapasta lukemiin 12.28.

- Ei tämä oikein minun laji ole, hiihto sujuu paremmin. Viime talvi oli tosin vähän heikko hiihdossa, koska talvi oli lyhyt ja kilometrejä kertyi vain 600, ensi lokakuussa 90-vuotta täyttävä Heiskanen kertoi.

Liikuttavinta ja tunteellista oli vuonna 2002 halvaantuneen Toivo Suomelan kiitospuhe Leppävirran Urheilijoille, LepU:n puheenjohtaja Jorma Rajakankaalle ja ME-mies Jukka Vesteriselle.

- Leppävirralla osataan järjestää kisat ja Jorma Rajakannas on tehnyt mahtavaa työtä. Viime kesäiset liittojen väliset riidat järkyttivät, mutta ainakin minä toivon sydämestäni LepU:lle menestystä ja pidän Jukka Vesteristä kerrassaan mahtavana miehenä, Saappaanheittoliiton kunniajäsen Suomela kertoi.

Vaahteroita kasvattava Suomela lahjoittikin ME-tuloksen 74.02 heittäneelle Vesteriselle ja koko Leppävirralle vaahterapuun taimen kertomaan pitäjän kovista saappaanheittoperinteistä, jotka tunnetaan ympäri valtakunnan.

- Toivon, että istutatte vaahteran jonnekin tämän kauniin kentän ympäristöön, jossa se toivon mukaan voi kasvaa ikuisesti ja laitatte myös puuhun MM-kisoista ja ME:sta kertovan muistokyltin. Sen Leppävirta ansaitsee. Halvaannuin itse vuonna 2002, mutta samana kesänä heitin täällä Leppävirralla terveenä vielä yli 40 metriä, nuorempana Varsinais-Suomen piirin hiihtovalmentajana toiminut Suomela totesi.

Myös ME-mies Vesterinen yllättyi Suomelan koskettavasta puheesta ja lahjavaahterasta.

- Hieno kunnianosoitus ja toivottavasti löydämme Topin vaahteralle arvoisensa paikan kentän läheltä, kuusi vuotta saapasta viskonut Vesterinen kertoi.

Hän oli lauantaina M35 -sarjan MM-ykkönen päivän parhaalla tuloksella 68.82.

Tänään sunnuntaina liitosaappaanheiton MM-kisat jatkuvat pääkilpailuilla eli naisten ja miesten MM-karsinnalla ja finaaleilla.

Lue lisää saappaanheitosta Warkauden Lehdestä.