Golfkausi avattiin Rantasalmella

13.4.2010 15:56 Tiina Laine

- Kenttä on pelikunnossa ja avattu jälleen ensimmäisenä kenttänä koko Itä-Suomessa, iloitsee Rantasalmi Golfin sihteeri Risto Nyyssönen. Golfia päästiin pelaamaan ensimmäisen kerran tänä keväänä viime sunnuntaina ja sana kiiri nopeasti, sillä pelaajia oli useampi kymmenen. Viime sunnuntaina kesägreenejä oli auki vain neljällä Suomen golfkentällä, joten Rantasalmi sai kunnian olla viides avattu kenttä.

- Tuntuuhan se uskomattomalta, että lunta on muualla vielä paljon, mutta kenttä on auki. Väylät ovat kuitenkin todella hyvässä kunnossa ja tasaiset, joten pelaamaan pääsee hyvissä olosuhteissa, Nyyssönen kertoo.

Nyyssösen mukaan syynä näin aikaiseen avaamiseen on se, että Rantasalmen kenttä on pääsääntöisesti avoin peltokenttä.

- Kenttähenkilökunta teki todella paljon töitä viime viikon ajan, Nyyssönen kiittelee.

- Lisäksi koko kentän alueelle levitettiin huhtikuun alussa hiekkaa ja se on edesauttanut lumien sulamista.

Lue aiheesta lisää Warkauden Lehdestä