EPa ja Devils tekivät farmisopimuksen

26.9.2009 22:18 Rauno Ylönen

Enson Pallo ja Kaukalopalloliigassa pelaava Kuopion Devils allekirjoittivat lauantaina farmisopimuksen ennen joukkueiden välistä harjoitusottelua. Siinä liigajoukkue Devils oli parempi nuorennusleikkauksen tehnyttä EPaa 6-13 (0-5, 3-3, 3-5).

EPa:n puolesta sopimuksen allekirjoitti Jari Siekkinen ja Devilsistä Jari Similä.

- Saamme EPasta autolastillisen tasokkaita kokeneita pelaajia tarpeen mukaan liigaotteluihimme. Jo nyt Kuopiossa ovat EPa-pelaajista käyneet maalivahti Mikko Ikonen, Petri Mutka, Marko Luostarinen ja Mika Nuora. Nousemme tämän sopimuksen myötä yhdeksi liigan mitalisuosikeita, Similä iloitsi.

Myös Jari Siekkinen näkee farmisopimuksessa hyvät puolensa.

- Idea yhteistyöstä syntyi kun emme itse pystyneet lähtemään liigaan, mutta osa pelaajistamme haluaa pelata edelleen liigassa. Tämän kauden päätavoitteemme on kasvattaa nuoria pelaajia ja kehittää heistä tulevaisuuden liigapelaajia, Siekkinen näkee.

Hän sanoo yhteydenpidon savolaisseurojen EPan ja Devils'n välillä toimineen aina.

- Meillä on ollut Devils'n kanssa hyvät välit ja yhteistyötä on tehty aikaisemminkin. Devils-pelaajista täällä Varkaudessa ovat käyneet muun muassa Markus Venäläinen, Jari Juvonen, Pekka Palm, Juha Pesonen ja Saku Pietilä, Siekkinen luettelee.

Lue lisää aiheesta Warkauden Lehdestä