Wincapita-pidätettyjen joukossa on varkautelainen

10.3.2009 6:00

Lisää aiheesta

Antti Aho

Keskusrikospoliisin pidättämien sijoitusklubi Wincapitan sponsorijäsenien joukossa on yksi varkautelainen. KRP pidätti kaksi savolaista ja kolme Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olevaa Wincapitan toiminnassa mukana ollutta viime viikolla. Pidätetyt ovat olleet keskeisessä roolissa eli toimineet niin sanottuina sponsoreina, mikä tarkoittaa, että he olisivat hankkineet uusia jäseniä klubin toimintaan. Poliisi tutkii heidän asemaansa sijoitusklubin toiminnassa.

Aiemmin KRP on vanginnut kaksi jutun ydinjoukkoon kuulunutta henkilöä. Tämän lisäksi varkautelaisesta Risto Hentusesta on edelleen voimassa kansainvälinen etsintäkuulutus. Poliisilla ei ole tietoa hänen liikkeistään.

Wincapitaan ja sen edeltäjiin Winclubiin ja Giiclubiin on viiden viimeisen vuoden aikana sijoitettu noin 97 miljoonaa euroa. Sijoittajia on ollut yhteensä 10 000 ja heistä huomattava osa Varkauden seudulta.

Wincapitan toiminnasta on tehty tähän mennessä lähes 1 300 rikosilmoitusta, joissa ilmoitetut asianomistajien vahingot ovat yhteensä noin 17,8 miljoonaa euroa. Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on noin 16 miljoonaa euroa. Tässä joukossa on Warkauden Lehden saamien tietojen mukaan myös usean varkautelaisen hallussa olevaa omaisuutta.