Varkauden henki on voimissaan

1.12.2009 6:00 Anu K. Pesonen

Stora Enson Varkauden tehtaat palkitsi maanantaina yhtiössä pitkän työuran luoneita työntekijöitään. Yksi tehtaalla pitkään työskennelleistä ansiomerkin saaneista oli tilaisuudessa merkin saaneiden puheenvuoron käyttänyt Tiina Riippa.

Hän on vuosien myötä oppinut, että omia johtamistaitoja pitää kehittää.

- Pitää olla valmis muutoksiin ja opetella uutta, siitä saa positiivista energiaa.

Esimiehenä kehittymiseen liittyy kolme ahaa -elämystä, oivallusta: hän ymmärsi kuuntelun, tiimityön ja yhteistyön merkityksen.

Riipan mielestä Varkauden henki on edelleen voimissaan ja tehtaan tuotanto on kaikkien yhteinen tavoite. Hän korostaa työryhmän ja tiimin merkitystä ja muistuttaa, että yksikön menestys nojaa tiimin toimivuuteen ja silloin jokaisen on jaettava omastaan.

- Yhteishenki on verraton voimavara. Tiimin lähtökohta on, että sparraamme toinen toisiamme.

Lue lisää tiistain Warkauden Lehdestä.