| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Metsänomistajat vetoavat Varkauden tehtaiden puolesta
Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen syyskokousedustajat vetoavat Stora Enson johtoon ja valtioneuvostoon Varkauden tehtaiden jatkon turvaamiseksi.
Kokouksen kannanoton mukaan Stora Enson Varkauden tehtailla on erittäin suuri alueellinen merkitys sekä puunjalostajana että työllistäjänä. Tehtaat sijaitsevat monipuolisten kuljetusolosuhteiden varrella. Lisäksi Varkaus sijaitsee mittavien raaka-ainelähteiden äärellä.
Varkauden tehtaiden puunkäyttö on kokonaisuutena yli kaksi miljoonaa kuutiometriä. Jos tehtaat suljettaisiin, muodostuisi Varkauden ympärille säteeltään yli sadan kilometrin laajuinen alue, josta puunjalostustoiminta puuttuu lähes täysin. Voisi myös, kysyä kannattaisiko Stora Enson luopua puunjalostuspaikasta, johon erittäin todennäköisesti jatkossa sijoittuisi muiden yhtiöiden tuotantolaitoksia, metsänomistajat huomauttavat.
Metsänomistajat ovat huolissaan siitä, ettei peruuttamattomia sulkemispäätöksiä tehtäisi liian kovassa kiireessä ja perustuen pelkästään lyhyen aikavälin tarkasteluun. Maailman talouden taantuman helpottaessa toimintaedellytykset voivat muuttua hyvinkin nopeasti. Hyvä esimerkki nopeasti muuttuvista tilanteista on suurella positiivisuudella vastaanotettu uutinen Sunilan sellutehtaan käynnistämisestä uudelleen.
Varkauden alue tarjoaa poikkeuksellisen hyvän toimintaympäristön kehittää puunjalostukseen perustuvaa liiketoimintaa. Mekaanisen ja kemiallisen metsäteollisuuden lisäksi suuria odotuksia ja mahdollisuuksia kohdistuu myös biodieselin tuotantoon, kannanotto muistuttaa.
Metsänomistajaliitto Järvi-Suomi kokoontui syyskokoukseensa maanantaina Pieksämäellä.
Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen hallitukseen valittiin vuodeksi 2010 Pohjois-Savosta Seppo Helminen Kuopiosta ja Pentti Kainulainen Sonkajärveltä. Etelä-Savosta valittiin Mauri Ruuth, Mikkeli, varalle Esko Kinnunen Pieksämäeltä, Heikki Pärnänen Savonlinnasta ja varalle Timo Kukkonen Heinävedeltä sekä Sari Lantta, Mäntyharjulta. WL
|
|
