Kajaani nousee suosta

26.9.2009 6:00
Kuva: Marko Happo

Pasi Kilpeläinen on entisessä työssään, nyt yrittäjänä.

Sirpa Ylönen

Kajaanissa tapahtui vuosi sitten se, mitä Varkaudessa nyt pelätään.

UPM:n entisellä tehdasalueella Kajaanissa pitää vieraidenkin kulkea huomioliivit päällä. Niin vilkasta on alueen liikenne nyt, vuosi sen jälkeen, kun paperitehtaan lakkauttamisesta ilmoitettiin.

Paperikoneet pysähtyivät joulukuussa 2008. Nopeimmat työntekijöistä olivat jo perustaneet oman yrityksen. Renforsin Rannaksi nimetyllä tehdasalueella toimii 17 yritystä, vuoden loppuun alueelle on työllistynyt noin 200 ihmistä, tavoitteena on 400 työpaikkaa lähivuosina. Ja tämä on tehty talouden taantuman aikana.

Miten ihmeessä Kajaani sen teki? Avainasemassa on yksimielisyys. Kajaanissa päätettiin heti, että tehtaan lakkauttamista vastaan ei rettelöidä. Maailmantalouden laineet löivät tehtaan yli, eikä sitä aaltoa vastaan voi uida.

Järkyttävästä uutisesta toivuttiin nopeasti, eikä epätoivolle ole annettu sijaa. Sen sijaan kaikki energia on käytetty uusien työpaikkojen luomiseen. Maakunta, kaupunki, TE-keskus ja UPM ovat istuneet samassa veneessä soutamassa samaan suuntaan.

Lue lauantain Warkauden Lehdestä lisää Kajaanin kuulumisia.