European Batteries odottaa läpimurtoa

13.1.2012 06:00
Kuva: Mari Petäjä

Akkutehtaan tuotanto pyörii lomautusten avulla. Akkuja lähtee maailmalle, suuria tilauksia odotetaan.

Antti Aho

Lomautukset jatkuvat akkutehtaalla toistaiseksi. Akkuja valmistuu tasaiseen tahtiin ja niitä on lähtenyt testikäyttöön eri laitevalmistajille eri puolille Eurooppaa, mutta tuotantoa ei ole saatu vielä sellaiseen vauhtiin kuin suunnitelmat edellyttäisivät.

- Töitä tehdään ja tilauksia on tullut, mutta tiukkaa kieltämättä on, toteaa European Batteries Oy hallituksen puheenjohtaja Eero Nuutinen.

Kun suuret tilaukset ovat antaneet odottaa toteutumistaan ja tilauskanta on ollut pienenlainen, ei rahaa ole virrannut yhtiöön kylliksi. Siksi on tarvittu lisää pääomaa sijoittajilta, ja henkilöstöä on ollut lomautettuna kesästä lähtien. Lomautukset pyörivät edelleen.

- Kuolemanlaaksosta ei ole vielä päästy siinä mielessä, että kulut ovat suuremmat kuin tuotot. Markkinat käynnistyvät hitaasti.

Nuutisen mukaan European Batteries Oy:n litiumioniakut herättävät maailmalla kiinnostusta. Varkaudessa on vieraillut viimeksi tälläviikolla akkutuottajia.

Lue lisää Warkauden Lehdestä perjantaina.