Etelä-Savossa valmistellaan sähköyhtiöiden fuusiota

27.11.2009 21:20

Suur-Savon Sähkön ja Etelä-Savon Energian yhdistymistä selvittänyt työryhmä esittää yhtiöiden fuusioimista maakunnalliseksi sähköyhtiöksi.

Kesäkuussa asetettu työryhmä on tutkinut erilaisia vaihtoehtoja ja tunnustellut niiden hyväksyvyyttä eri osapuolien kannalta.

- Järjestelyssä Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön liiketoiminnoista muodostettaisiin kuntaomistajien hallitsema konserni kaikkien omistajien kannalta tasapuolisin ehdoin, sanoo Suur-Savon Sähkön hallituksen puheenjohtaja Juhani Alanen.

Konsernin emoyhtiö olisi alueen kaupunkien ja kuntien yhteisessä määräysvallassa siten, että Mikkeli omistaisi yhtiöstä suoraan noin 40 prosenttia ja muut kuntaomistajat perustettavan holdingyhtiön kautta myös noin 40 prosenttia. Loppu omistuksesta jakautuisi Suur-Savon Energiasäätiön ja nykyisten Suur-Savon Sähkön muiden kuin kuntaomistajien sekä neutraalien rahoittajatahojen kesken.

Osana toteutusta alueella toimivat verkkoyhtiöt järjesteltäisiin uudelleen siten, että verkkoyhtiöiden toimialueiden välinen raja noudattaisi nykyistä Mikkelin kaupungin aluetta. Tällä toimenpiteellä Mikkelin kaupungin alueella olisi yksi sähkön siirtohinta, mikä kohtelisi kuntalaisia tasavertaisesti.

Työryhmän mukaan maakunnallinen energiayhtiö turvaisi henkilöstön aseman ja työsuhteet.

Jos järjestely toteutuu, nykyisille Etelä-Savon Energian ja Suur-Savon Sähkön omistajille voidaan vapauttaa merkittäviä määriä pääomia. WL