| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Ministeri murhataan
Kun Hämeenkyrön kunnanjohtaja, entinen ministeri Kari Häkämies, kirjoittaa esikoisromaanin, se sijoittuu tietysti suomalaisen politiikan ytimeen. Oikeusministeri on murhattu. Romaanin nimi on mainio: Rehelliseksi tunnettu viittaa perustuslakiin, jonka mukaan ministerien on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia.
Romaani etenee kuivakkaan nasevasti. Keskusrikospoliisi tutkii murhaa, epäiltyjä on useampia ja muutaman mutkan kautta syyllinen löytyy. Parasta romaanissa on kurkistus politiikan arkipäivään, ministerien ja avustajien elämään. Poliitikkojen hahmot ovat niin aitoja, että lukija ainakin luulee tunnistavansa muutaman.
Ajankohtaisuus, kuten vaalirahakeskustelu, voi kääntyä aikaa myöten romaania vastaan, kun kohun viimeisetkin aallot ovat laantuneet ja kadonneet muistista. Häkämies pohtii myös perussuomalaisten suosiota yhden politiikkaa seuraavan poliisin kautta.
Dekkarina Rehelliseksi tunnettu on keskivertotavaraa. Ratkaisu on lopulta melko suoraviivainen. Sen verran juoni koukuttaa, että tekee mieli selvittää, kuka on syyllinen.
Silloin tällöin Häkämies yllättää. Hän tekee osuvia huomioita suomalaisesta arjesta, kuten Tikkurilan asemalla notkuvasta kantaporukasta, joka ei ole tulossa mistään eikä menossa mihinkään. Valitettavasti näitä viittauksia on vähän, eikä Häkämies tartu niihin sen enempää.
Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu. Teos 2010, 287 sivua.
|
|
