Kirjat: Vanhanaikainen tieteistarina

A A
27.11.2009 21:20 Sirpa Ylönen

J. Pekka Mäkelän tieteisromaani Karsta on vanhaa kunnon tieteistarinaa. Se on sitä ihteään hyvässä ja pahassa, muutamin modernein maustein.

Tarinan päähenkilönä on ihminen, joka ei halua paljastaa sukupuoltaan. Hän on kakkosvahdin perämiehenä avaruusaluksella, joka siivoaa sodan jälkeensä jättämiä alusten hylkyjä. Sodassa ihmiskunta taisteli Linnunradan muita kulttuureja vastaan - ja hävisi. Ihmisetkin jakaantuivat sodassa kahtia, ihmiskunnan fanaattisiin kannattajiin sekä avarakatseisempiin, muut lajit hyväksyviin. Jälkimmäiset joutuivat sodan aikaan vainotuiksi, ensimmäiset todettiin sodan jälkeen sotarikollisiksi.

Siivousryhmässä kaikki ovat avarakatseisia muukalaisten suhteen, mutta eivät välttämättä toistensa suhteen. Avaruusaluksen keskinäiset suhteet sotkeentuvat entisestään, kun siivottavista avaruusaluksista löytyy ruumiskasojen lisäksi myös elävänä selvinneitä ihmisiä.

Mäkelän teemat ovat yhtä aikaa moderneja ja hyvin 1950-lukulaisia. Ehkä se kertoo siitä, että ihmiset ovat lopultakin muuttuneet aika vähän. Osalle meistä kaikki vieras on pelottavaa, toiset käyttävät sitä pelkoa hyväkseen. Ja mikä mielenkiintoisinta, sekä muukalaisia vihaavien että heitä puolustavien puolelta löytyy ajatuksiaan fanaattisesti puolustavia.

Ajoittaisesta kömpelyydestään huolimatta tarina toimii, ja osa vanhahtavuudesta alkaa tuntua viehättävältä, vanhojen tarinoiden pastissilta. Vanhoista tieteistarinoista muistuttaa myös Mäkelän kieli: se on paikoin kuin huonoa käännöstä englannista. Varsinkin teknisillä vimpaimilla on hupaisia nimiä. Tässä suhteessa tarina toimisi paremmin, jos tekniikkaa selitettäisiin vähemmän, ja suhtauduttaisiin siihen vain tarinassa olevana tosiasiana. Samoin uuden yhteiskuntajärjestelmän selittäminen on vähän kankeaa.

Eniten harmittaa, että Karsta on puettu rumasti. Pehmeäkantisen kirjan kansi ei houkuttele edes tieteistarinan ystäviä, joille tämä tarina kyllä maistuu.

J. Pekka Mäkelä: Karsta. Like 2009, 317 sivua.