| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Valta turmelee
Siiri Enorannan esikoisromaani
Omenmean vallanhaltija oli Finlandia Junior -ehdokkaana. Fantasiaromaani kertoo kahdesta tytöstä, ystävyksistä Nezisistä ja Niniristä, jotka asuvat Omenmeassa. Nez houkuttelee Ninirin hurjaan hyppyyn kuusijalkaisella hevosella, ja Ninir loukkaantuu hengenvaarallisesti. Ainoa keino löytää parannus on lähteä muihin maailmoihin. Nez saa apua ja ohjeita omituiselta parantajakissalta, ja retki vie hänet läpi seitsemän erilaisen maailman kohtaamaan seitsemän erilaista vallanhaltijaa.
Nez oppii matkansa varrella, että valta ei ole hyvästä kenellekään. Osa vallanhaltijoista on julmia, ja lähes kaikki leikittelevät alamaistensa kohtaloilla. Kaikki he ovat syystä tai toisesta yksinäisiä, usein myös pelokkaita. Nez löytää jokaisessa maassa keinon saada tarvitsemansa hippunen valtaa. Hän oppii rohkeutta, rehellisyyttä, avuliaisuutta, periksiantamattomuutta ja paljon muuta.
Enorannan romaani on viehättävä kertomus paitsi ystävyydestä ja sen voimasta, myös siitä, kuinka tärkeää on olla rehellisesti oma itsensä. Usein se on paras keino saavuttaa se, mitä etsii.
Ainoa ongelma on tekstin pituus. Eri maailmoista kerrotaan lähes yhtä pitkään, vaikka kaikki maailmat eivät sitä ansaitse. Enoranta kirjoittaa elävästi, mutta tarinaa olisi voinut tiivistää, kunnollinen toimittaminen olisi tehnyt tekstille terää. Eikä ankean ruskeansävyinen kansi valitettavasti oikein houkuttele lukemaan.
Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija. Robustos 2009, 559 sivua.
|
|
