| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Uudenlainen Puupää
Juha Hurme on tulossa helmikuussa Varkauden Teatteriin esittämään Puupäätä. Hurme on kirjoittanut myös samannimisen romaanin. Miten paljon kysymyksessä on sama asia, sitä en osaa vielä sanoa. Näytelmästä on nimittäin romaanissakin kysymys, ja osa elementeistä lienee samoja.
Hurmeen romaanissa on useita kerronnan tapoja ja tasoja. On kertoja, joka on löytänyt kadonneen näyttelijä N:n muistiinpanot, jotka romaanissa julkaistaan. Muistiinpanojen lisäksi N:n jäämistöstä löytyi myös teatterinjohtajan kirja näyttelijälle sekä Puupää-näytelmän käsikirjoitus. Romaani on myös matkakertomus Puupää-näytelmän esityksistä eri puolilla maata.
Romaanin eri osat eivät aina tunnu kohtaavan toisiaan tai yhdistyvän erityisen yhtenäiseksi teokseksi, mutta niitä yhdistää tietynlainen absurdi ote. Teatterin maailmasta ne muistuttavat eniten Samuel Becketin absurdeja näytelmiä. Hurmeen teksti on parhaimmillaan hurmaavaa ja vetävää. Puupää ei kuitenkaan ole erityisen helppo romaani. Sille, joka jaksaa paneutua, se tarjoaa useammankin yllätyksen.
Kirjassa muuten mainitaan Pieksämäen Savon Solmu ja todetaan, että tämä hieno reliikki Kekkosen ajan Suomesta on ehdottomasti julistettava suojelukohteeksi.
Juha Hurme: Puupää. Teos 2009, 350 sivua.
|
|
