| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Tietopaketti lapsen oikeuksista
YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti 20 vuotta. Tittamari Marttinen on kirjoittanut kirjan joka avaa sopimuksen myös lapsille.
Sopimuksen mukaan jokaisella lapsella on oikeus muun muassa hyvään elämään, kouluun ja oppimiseen, leikkiin ja vapaa-aikaan.
Tavallisen kiva päivä -kirjan tarinat sijoittuvat suomalaisen lapsen arkeen, mutta samalla tutustutaan lapsen oikeuksiin ja niiden toteutumiseen.
Kirjan päähenkilö on Eero, alakoululainen. Hänen perheeseen kuuluu äiti, isä ja pikkusisko Lotta. Eeron parhaat kaverit, Oona, Tommi, Sanni ja Roda ovat hänen kanssaan samalla luokalla. Tarinat kertovat lasten koulupäivistä ja harrastuksista, erilaisuudesta, sen hyväksymisestä sekä ristiriidoista ja niiden selvittämisestä.
Joissakin teksteissä on pieniä ristiriitaisuuksia. Noloin on se, että pakkasen kiristyessä lapsi muovailee lumiukkoa. Moisen mokan hoksaa ekaluokkalainen kuulijakin.
Tarinat sinällään ovat opettavaisia, mutteivät liian sormella osoittavia. Marttisen teksti ja Timo Kästämän kuvitus tukevat toisiaan. Kirjan lopussa kerrotaan lapsen oikeudet lyhennettynä, lisäksi sieltä löytyy tarinoihin liittyviä tehtäviä. Eskari- ja alakouluikäisille kirja on hyvä tietopaketti.
Tittamari Marttinen: Tavallisen kiva päivä. Kuvitus Timo Kästämä. Lasten Keskus 2009, 88 sivua.
|
|
