Kirjat: Täydellisyys sulaa auringossa

7.4.2010 22:00 Outi Tehomaa

Kuvausjärjestäjä Kristiina Kallio osaa rakentaa täydelliset lavasteet. Ammattitaito kulkee mukana myös kodin ja yksityiselämän puolelle.

Päähenkilö välttää puhumasta kotimurteellaan. Hän on ostanut hintavan asunnon Espoosta, valmistaa trendikästä ruokaa ja on vaihtanut etunimensä tyylikkäämpään.

Kallio haluaa järjestää myös aviomiehensä elämän mieleisekseen. Pian selviää, että kaikki ei suju käsikirjoituksen mukaan.

Espoolaisnaapurusto päättää vuokrata juhannukseksi palazzon Italiasta. Matkalle lähtee sekalainen sakki, joka pilaa Kristiina Kallion lomasuunnitelmat.

Lomalla piti kiertää museoissa ja nauttia laadukasta italialaista ruokaa, mutta ei. Lapset vinkuvat vesipuistoon. Aikuiset haluavat syödä halpaa pitsaa ja käydä ostoksilla.

Päähenkilö saa kiukukseen huomata, että hän ei onnistu tekemään vaikutusta entiseen miesystäväänsä. Samalla oma aviomies näyttää viihtyvän vähän liiankin hyvin naapurin Karitan kanssa.

Anna-Kaisa Iivarin esikoisteos on ihmissuhdehöttöä, jota on mukava lukea junassa tai aurinkoviltillä. Henkilöiden välinen dialogi askeltaa sujuvasti eteenpäin, mutta kirjan loppua kohden se alkaa kompastella. Repliikit tuntuvat välillä teennäisiltä.

Kirjan henkilöhahmot sen sijaan tuntuvat todellisilta. Kukapa ei olisi törmännyt turistimatkalla Kososeen, joka viettää lomansa kaljatuopin ääressä tai Eilaan, joka pukeutuu Marimekon tasaraitaan ja viettää lomansa lasten ehdoilla.

Kehitystä tapahtuu, kun päähenkilö kirjan lopussa hellittää täydellisyyden tavoittelustaan ja alkaa nähdä itsensä ja miehensä lempeämmin.

Anna-Kaisa Iivari: Juhannus italialaiseen tapaan. Otava 2010, 302 sivua.