Kirjat: Oikeus omaan elämään

2.1.2010 21:11 Sirpa Ylönen

Nuori Lady Katsa on saanut syntymälahjakseen kyvyn taistella ja tappaa. Tätä hänen enonsa, Sydänmaan kuningas, käyttää häikäilemättä hyväkseen. Nuori nainen ei itse toisten vahingoittamisesta ja tappamisesta niin perusta, mutta maine sen kun kasvaa.

Kristin Cashoren fantasiaromaani Syntymälahja kertoo Katsan kasvutarinan kuninkaan käskyläisestä omaa elämäänsä hallitsevaksi nuoreksi naiseksi. Katsan syntymälahjakaan ei lopulta ole pelkkä tappajan lahja, vaan siihen liittyy paljon muutakin. Hän oppii käyttämään lahjaansa aidosti toisten hyödyksi.

Cashoren tarinan henkilöt ovat elävän oloisia ja heidän toimintansa on hyvin perusteltua. Vain Lady Katsan orastavan ihastumisen kuvaus tuntuu hieman kankealta, mutta ehkä olen jo liian vanha samaistumaan nuoren tytön epävarmoihin tunteisiin. Cashore onnistuu yhdistämään nuoren halun ja velvollisuudenkin löytää oma tiensä ja kutsumuksensa siihen, että syytä on kantaa vastuuta myös muista ja ottaa toiset ihmiset huomioon. Tärkeää onkin valita se, kenen joukoissa seisoo ja millaista vastuuta ottaa kantaakseen.

Kristin Cashore: Syntymälahja. Suomentanut Maria Lyytinen. WSOY 2009, 444 sivua.