| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Nuoret tytöt täynnä vihaa
Jotain kauheaa tapahtuu Tukholmassa Skansenin televisioitavassa yhteislauluillassa. Verta, ruumiita, kauhua. Näky muistuttaa yllättävän paljon Norjan kesäistä terroritekoa. Skansenin kauheus tapahtuu vain kirjailija John Ajvide Lindqvistin uudessa romaanissa Kultatukka, tähtönen. Aivan kuten romaani Ystävät hämärän jälkeen osui samaan ajankohtaan koulusurmien kanssa, Ajvide Lindqvist on jälleen pelottavalla tavalla ajan hermolla.
Pelottava on muutenkin sana, joka kuvaa hyvin Kultatukka, tähtöstä. Romaaneissaan kauhuelementtejä käyttävä Ajvide Lindqvist kykenee kuvaamaan täydellistä kieroutumista niin, että lukija alkaa ymmärtää sitä. Se on pelottavaa. Se muistuttaa, että meissä kaikissa asuu pimeitä asioita, useimmat meistä vain pystyvät pitämään ne kurissa.
Uusimmassa romaanissa ei monta tavallista ihmistä ole, paitsi ehkä erityisen tavallinen Svenssonin perhe, jossa toinen tarinan kahdesta teinitytöstä vartttuu. Svenssonit ovat hyvin tavallisia myös tavassa, jolla he jättävät tyttärensä huomiotta. Se ei ole välinpitämättömyyttä, se on väsymystä, kyvyttömyyttä ymmärtää ja periksiantamista sille, ettei tyttäreen saa yhteyttä.
Tarinan toinen teinityttö löytyy vauvana maahan haudattuna, kasvaa lapsuutensa kellarissa ja laulaa kuin enkeli. Muuta enkelimäistä hänessä ei olekaan. Tytöt kohtaavat netin välityksellä ja löytävät toisistaan ymmärtäjän ja ystävän. Teinien tavoin he pönkittävät toinen toisensa ajatusmaailmaa, eikä se maailma ole ihan kohdallaan.
Kultatukka, tähtönen sivuaa koulukiusaamista sekä lasten ja nuorten julmuutta. Nyt mukana on myös nettikiusaaminen. Samoja aineksia oli romaanissa Ystävät hämärän jälkeen, ja näistä aineksista Ajvide Lindqvist tuntuu saavan parhaat romaaninsa aikaiseksi.
Tässä romaanissa ei ole mitään yliluonnollista, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siinä olisi kauhua. Nyt kauhu todella nousee ihmisten sisältä ja räjähtää verenä silmille. Se on vielä pelottavampaa kuin mikään yliluonnollinen. Ja aivan kuten romaanissa Ystävät pimeän jälkeen, ne, jotka tekevät kauheita, tuntuvatkin uhreilta. Jos joku vain olisi kuunnellut heitä joskus vähän tarkemmin.
Ajvide Lindqvist muistuttaa romaani toisensa jälkeen siitä, että kauhu ei ole vain halpaa yleisön kosiskelua ja pelottelua. Se voi kertoa jotain merkityksellistä meistä ihmisistä, jotain, mitä emme välttämättä haluaisi tietää, mutta joka juuri siitä syystä on aiheellista paljastaa.
John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen. Suomentanut Jaana Nikula. Gummerus 2011, 575 sivua.
|
|
