Kirjat: Maailmanloppua odotellessa

18.10.2011 19:49 Sirpa Ylönen

Junior Thibodeau tietää jo ennen syntymäänsä, että maailma tuhoutuu 36 vuoden kuluttua hänen syntymästään, kun komeetta iskeytyy maapalloon. Junior elää koko elämänsä tämän tiedon kanssa, eikä se ole ihan helppoa.

Ron Currie Jr:n romaani Juniorin erikoinen elämä on erikoinen romaani. Tarinassa kuullaan aika ajoin kaikkitietävien (jumalien?) ääni, jotka ohjaavat Junioria eteenpäin. Toisaalta, ihmisellä on vapaa tahto, ja sitä Junior noudattaa. Juonta viedään eteenpäin myös muutaman Juniorin läheisen kertomana.

Itse tarina on yhtä aikaa sekä absurdi että pelottavan tavallinen kertomus alkoholisoituvasta äidistä ja useampaa työtä tekevästä isästä, joka yrittää elättää perheensä. Junior kasvaa siinä sivussa maailmanloppua odotellessaan. Satiirinen nauru ja vahva alakulo vuorottelevat tarinassa. Ajoittain romaani on riemastuttavaa luettavaa, ajoittain väsyttävää ja surullista.

Kunnes loppu kääntää kaiken päälaelleen.

Currie hallitsee omalaatuisen tarinansa ja monipolvisen kerrontansa, mutta ihan helpolla ei lukija pääse.

Ron Currie Jr: Juniorin erikoinen elämä. Suomentanut Aleksi Milonoff. Bazar 2011, 363 sivua.