| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Kummituksia Itämerellä
Ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen oli erinomainen koulukiusaamisen kuvaus. Tarinan vaikuttavuutta ei vähentänyt lainkaan se, että romaani oli myös vampyyritarina. Lindqvist jatkaa yliluonnollista kerrontaa toisessa romaanissaan Ihmissatama. Tällä kertaa Lindqvist kirjoittaa kummitustarinaa, mutta esikoisromaanin tapaan myös paljon muuta.
Kuusivuotias Maja-tyttö katoaa majakkaretkellä. Tyttö häviää meren jäältä täysin jäljettömiin. Hänen isänsä Anders palaa Domarön saareen etsimään tytärtään. Andersin suku on saarelta kotoisin ja isoäiti asuu uuden miesystävänsä kanssa edelleen saarella. Lindqvist kertoo Andersin tarinan lisäksi muutaman muunkin saarella elävän historiaa. Hyvin pian lukijalle selviää, että saarella tapahtuu ja on aina tapahtunut jotain outoa. Merestä elantonsa saavien kunnioitus merta kohtaan saa aivan uuden merkityksen.
Lindqvistillä on taito sukeltaa henkilöidensä ihon alle. Tälläkin kertaa tarinan yhtenä tasona on nuorten toisiaan kohtaan käyttämä julmuus. Nytkin sillä on tuhoisia seurauksia.
Ihmissatama on myös romaani kaipauksesta, rakkaudesta, heikkoudesta ja vahvuudesta. Se on myös hyvin vahva vanhemmuuden kuvaus, sitäkin useamman sukupolven osalta. Kaiken kaikkiaan kudelma on äärimmäisen mielenkiintoinen loppuun saakka.
Suomalaisittain mielenkiintoa lisää se, että tarinan Domarö on vain hieman Ahvenanmaasta länteen, samaa saaristoa. Seuraavalla kerralla Ruotsin-laivalla matkustaessa Itämerta tulee katsottua ihan toisella tavalla.
John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama. Suomentanut Jaana Nikula. Gummerus 2009, 515 sivua.
|
|
