Kirjat: Jumalainen saippuaooppera

A A
10.12.2011 20:32 Merja Turunen

Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu ei ensivilkaisulla houkuttele lainkaan lukemaan. Kirjan nimi, tuhruisen näköinen kansikuva ja epämääräinen takakansiteksti antavat ymmärtää, että sisältö olisi vain koviin kansiin pakattua, pornahtavaa soopaa.

Onneksi tarina vie ensimmäiseltä sivulta alkaen mukanaan niin, että epäilyt unohtuvat. Gustafssonin romaani on varsinainen kirjallinen sähikäinen, jolle on ihan turha yrittää määritellä lajityyppiä. Takakannen mainoslauseista yksi osuu maaliinsa: kirja on kuin Raamattu. Vain lyhyempi.

Tämä onkin kirjailijan oma määritelmä.

Romaani muistuttaa jopa Aleksis Kiven Seitsemää veljestä: samalla tavalla kertojan tunnelmakuvaus saattaa yhtäkkiä muuttua näytelmäksi, jossa henkilöt laukovat vuorollaan repliikkejään. Ei ole lainkaan yllättävää, että Gustafsson on koulutukseltaan dramaturgi.

Huorasadussa seikkailevat antiikin Kreikan jumalat, nykysuomalaiset naiset ja jokunen mies. Vilahtaa siellä muutama jumaluus muistakin mytologioista, ja Thaimaassakin poiketaan. Varsinaisia päähenkilöitä ovat Milla ja Kalla, nuoret naiset, jotka alkavat tienata elantoaan myymällä seksiä, aluksi Pimp & Pimp -nimisen firman palkollisina.

Kolmas päähenkilö on rakkauden jumalatar Afrodite, joka lähtee Kreikasta etsimään nuorta rakastajaansa Adonista. Sodan jumala Ares on mustasukkaisuuksissaan tappanut tämän, ja tuonpuoleisestahan kuolleet on haettava. Lentokentällä Afrodite päättelee, että koodilla HEL pääsee helvettiin, kun sinne suuntaavat matkustajatkin näyttävät itsemurhaajilta.

Perillä Suomessa Afrodite tutustuu Millaan ja Kallaan, päätyy juorulehtien kohujulkkikseksi ja paljon, paljon muuta.

Juonen tasolla Huorasatu on saippuaooppera, yhtä vauhdikas ja uskomaton. Romaani on mielikuvituksen juhlaa, täysin pidäkkeetön ja mitään kuvia kumartamaton, ja niin hauska, että lukiessa pitää nauraa ääneen. Lisähupia saa, jos tuntee antiikin mytologiaa, mutta ei haittaa mitään, vaikka Olympos-vuoren asukkaat olisivat unohtuneet kouluaikojen alkuhämärään.

Pinnan alla romaani on nuoren ja hyvin vihaisen naisen pamfletti patriarkaattia ja naisten alistamista vastaan. Gustafsson hallitsee feminismin teorian, tradition, kuvaston ja käytännön.

Sähikäiseksi Huorasadun tekee Laura Gustafssonin kieli. Hän hallitsee tyylilajit talousjargonista sensaatiolööppeihin ja sekoittaa niitä huolettomasti keskenään. Ylevä ja karkea, herkkä ja ronski vaihtuvat toisikseen jopa samassa virkkeessä.

Finlandia-palkinnon esiraati oli tehnyt työnsä hyvin, kun Huorasatu oli poimittu ehdolle. Gustafssonista ei kuitenkaan vielä ollut voittajaksi. Romaanin loppupuoliskolla esikoisen heikkoudet alkavat pilkottaa, ja tarinan saaminen päätökseen vaatii muutaman ei niin elegantin lehmänkäännöksen.

Lisäpisteitä pienkustantajan julkaisema romaani saa poikkeuksellisen huolitellusta ulkoasustaan (kun laskuista jätetään pois suojapaperi) ja siitä, että kustannustoimittaja on selvästi saanut tehdä työnsä huolella.

Laura Gustafsson: Huorasatu. Into 2011, 295 sivua.