| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kirjat: Jännitystä kaivoskylässä
Juha-Pekka Koskisen romaani Punainen talvi kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa. Toinen tarina kertoo ammattiliiton suomalaisen palkkamurhaajan, Raafaelin matkasta espanjalaiseen Amaron kaivoskylään. Liitto on lähettänyt hänet kostamaan lakkokahinaa johtaneen kaivostyöläisen murhan.
Kylässä vallitsee salaileva ilmapiiri, eikä mikään tunnu olevan sitä miltä näyttää. Raafaelin keskittymistä tehtävään häiritsevät menneisyyden haamut. Myös kylässä asuva kaunis Pepita saa kostajan otteen herpaantumaan.
Välillä raotetaan tapahtumia Raafaelin lapsuudesta sekä hänen suhteestaan omaan juoppohulluun isoisään. Koskinen nivoo tarinat yhteen niin, että päähenkilön taustakertomus valottaa tämän nykytilannetta sekä toimintaa siinä.
Koskinen on julkaissut viime vuonna rikoskirjallisuutta käsittelevän tietokirjan Harkittu murha. Kyseisen projektin anti näkyy myös tässä romaanissa. Punainen talvi sisältää väkivaltaisia kohtauksia, jotka on kuvattu taidokkaasti, mutta kuitenkin mässäilemättä.
Romaanin kerronta etenee verkkaisesti kuin espanjalainen siesta. Päivät valuvat eteenpäin, viinirypälesatoa korjataan ja jännite kyläläisten ja tulokkaan välillä tihenee kuin tunkkainen ilma pienessä huoneessa. Silti päähenkilön ratkaisua, mitä lukija koko ajan odottaa, ei tapahdu.
Tapahtumien tempo on välillä turhauttavan hidas, mutta romaanin loppuratkaisu onnistuu yllättämään.
Juha-Pekka Koskinen: Punainen talvi. Karisto Oy. 2010, 235 sivua.
|
|
