- Vadelmahillo, manteli ja korppujauho ovat tämän päivän herkun perusaineet. Svenska skolanin lapset leipoivat jo perjantaina runebergintorttuja kansallisrunoilijan kunniaksi. Koululle vierailulle tullut Asta Olli kertoi ensin esikoululaisille ja ykkös-kakkosluokkalaisille Vänrikki Stoolin tarinoiden...
- Maailma on tuhoutunut ydinsodassa, mutta joukko ihmisiä jäi turvaan Moskovan metrotunneleihin. Venäläisen Dmitri Glohovskin Metro 2034 jatkaa siitä, mihin Metro 2033 jäi. Edellisen romaanin lukeminen auttaa hahmottamaan toista, mutta välttämätöntä se ei ole. Glohovski kuvaa pelottavan uskottavasti...
Varkaus - Ruukin Helmi -viikko sai näyttävän alun, kun maanantai-iltana vietettiin Kuvahelmiä -näyttelyn avajaisia. Myyntinäyttely on koottu seitsemän Varkauden seudun taiteilijan teoksista ja ne ovat esillä tapahtumaviikon ajan. Kultakin taiteilijalta on näyttelyssä esillä useampia teoksia viime vuosien...
Varkaus - Soittaminen ja kaverit tuovat puhallinsoittajat viikonlopuksi Varkauteen ja Hankihönkäykseen. Laukkasen veljekset Leevi ja Valtteri tykkäävät soittaa baritonitorviaan. - Tulin soittamaan, kun toikin soitti, Leevi Laukkanen sanoo ja osoittaa Daniel Kasperia. Varkautelaispojat soittavat samassa...
- Kaikki alkaa mennä pieleen, kun Will seuraa isoveljeään Jacobia peilin läpi toiseen maailmaan. Jacob joutuu pelastamaan veljensä sen sijaan, että eläisi huoletonta seikkailijan elämäänsä maailmassa, jossa kaikki on hiukan toisin. Mustemaailma -trilogialla tunnetuksi tullut fantasiakirjailija...
- Yhtään jäkäliä väheksymättä pitää ihmetellä, miksi Paavo Castrénin Uusi antiikin historia ei ollut viime vuoden Tieto-Finlandia-ehdokkaana? Jos olisin päässyt diktaattoriksi, Castrénin kirja olisi ollut myös ylivoimainen voittaja. Emeritusprofessori on kirjoittanut järkäleen, jossa kuljetaan...
- Perulaisen nobel-kirjailija Mario Vargas Llosan uutuus Keltin uni on mitä puhdasrotuisin historiallinen romaani: päähenkilö ja tapahtumat ovat todella tapahtunutta historiaa. Se, miten romaanihenkilöksi muuttunut Roger Casement itse asiat näki ja ajatteli, on romaanikirjailijan luomusta. ...
- Sophie Jordanin nuortenkirja Liekki kertoo tutun tarinan kapinallisesta tytöstä, joka rakastuu juuri siihen poikaan, johon hänen ei pitäisi rakastua. Romeo ja Julia -kierrätys saa uutta virtaa siitä, että tyttö, Jacinda, muuttuu ajoittain lohikäärmeeksi ja että poika, Will, on lohikäärmeiden...
- Teini-ikäinen Yi Young saapuu Kiinasta Ruotsiin, sillä hänelle ja monille muille hänen kaltaisilleen tytöille on luvattu loistava tulevaisuus ja hyvä koulutus. Saavuttuaan he huomaavat olevansa prostituoituja vankeja. Yi Young kuitenkin onnistuu pakenemaan, ja hän haluaa kostaa ihmisille, jotka...
- Juha Jormanainen on kirjoittanut urheilukalastuksesta 1970-luvulta, kalastellut jo sitä aiemmin. Erälehtien lisäksi Jormanaisen kalastustarinoita on julkaistu kovien kansien välissä. Esimerkiksi hänen pikkuinen kirjansa 50 parhaasta uistimesta kautta aikojen on mukavaa luettavaa. Sellainen on myös...
- Mitä yhteistä on Warkauden Lehdellä ja Metsästyksellä ja kalastuksella? Toinen on sanoma- ja toinen aikakauslehti, toinen on vasta 92-vuotias, mutta toinen täytti jo sata vuotta. Yhteinen piirre molemmille on se, että ensimmäinen päätoimittaja oli kummassakin sama mies, Armas Emanuel Salmelainen....
- Buddhalaiset uskovat, että ihmisen sielu kiertää erilaisissa elollisissa olennoissa niin kauan, että ihminen vihdoin tajuaa elää ihmisiksi ja pääsee nirvanaan. Tätä kutsutaan karman laiksi. Saksalainen David Safier kertoo hykerryttävän tarinan yhdestä roppakaupalla huonoa karmaa keränneestä...
- Rikosylikonstaapeli Lasse Flink tekee töitä alimiehitetyllä Jyväskylän poliisiasemalla. Kotiin on päästävä lähtemään ajoissa, sillä yksinhuoltajaisän pitää ehtiä hakea pieni tytär ajoissa päiväkodista. Pitkäksi venyneen pankkilakon vuoksi kaikki ovat varuillaan: maassa liikkuu valtavia...
- Pekka Hiltusen trilleriä vaivaa sama ongelma, joka on useilla muillakin kotimaisilla romaaneilla: kirja olisi kaivannut toimittamista. Sen jälkeen lopputulos olisi voinut olla erinomainen, nyt se on vain kohtuullisen hyvä. Toimittamisen tarve on sikäli hupaisaa, että Hiltunen on ammatiltaan...
- Maeve Binchyn Koko kadun kasvatti -romaanin henkilögalleria on mahtava, mutta pääosissa ovat kuitenkin Noel, hänen Amerikan serkkunsa Emily, sosiaalityöntekijä Moira ja työtön Lisa. Noel asuu vanhempiensa kanssa ja viettää kaiken vapaa-aikansa kapakoissa. Hän on alkoholisti, joka selviää päivästä...
- Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu ei ensivilkaisulla houkuttele lainkaan lukemaan. Kirjan nimi, tuhruisen näköinen kansikuva ja epämääräinen takakansiteksti antavat ymmärtää, että sisältö olisi vain koviin kansiin pakattua, pornahtavaa soopaa.Onneksi tarina vie...
Laura Gustafssonin esikoisromaani Huorasatu ei ensivilkaisulla houkuttele lainkaan lukemaan. Kirjan nimi, tuhruisen näköinen kansikuva ja epämääräinen takakansiteksti antavat ymmärtää, että sisältö olisi vain koviin kansiin pakattua, pornahtavaa soopaa.
Onneksi tarina vie...
- Taas lähestyy joulupukin kiireisin työpäivä, jouluaatto. Moni on miettinyt, miten pukki viettää loppuvuoden. Tuomas Kyrö antaa yhdenlaisen vastauksen kirjassa Pukin paha päivä.Vaikka Kyrön pukkikirja on lapsille kirjoitettu, sitä lukee riemumielellä myös aikuinen. Suurkaupunkiin...
Taas lähestyy joulupukin kiireisin työpäivä, jouluaatto. Moni on miettinyt, miten pukki viettää loppuvuoden. Tuomas Kyrö antaa yhdenlaisen vastauksen kirjassa Pukin paha päivä.
Vaikka Kyrön pukkikirja on lapsille kirjoitettu, sitä lukee riemumielellä myös aikuinen. Suurkaupunkiin...
- Nuorena luulee, että tästä ongelmasta kärsin vain minä. Kenenkään muun elämä ei ole näin vaikeaa. Yleensä sitä on väärässä. Sen todistaa esimerkiksi Aino-Kuutamo Uusitorpan kokoama kirja Sä et tiedä miltä musta tuntuu, jossa 12 julkkista paljastaa nuoruutensa ongelmat. Dome Karukoski oli...
- Tytöillä on iloisen värisiä mekkoja ja siroja juhlakenkiä. Pojilla on päällä kauluspaidat ja tyylin viimeistelee rusetti tai kravatti. Reilut kaksisataa lasta odottaa innokkaina kättelyvuoroaan Varkauden liikuntatalolla järjestettävässä esikoululaisten itsenäisyyspäivän juhlassa. ...
- Kalasta on mukava tehdä ruokaa, mutta välillä tuntuu siltä, että sitä aina tulee valmistettua lohta. Klara Desserin Hienoja kalaruokia -kirja antaa monia uusia vinkkejä kalaruokien valmistamiseen. Kirjan alussa on tietoa omega3-rasvahaposta, sen terveellisyydestä ja sairauksien...
Varkauden teatteri etsi uusia avustavia näyttelijöitä koe-esiintymistilaisuuden kautta. Teatterin aula täyttyi torstai-iltana innokkaista ehdokkaista, jotka esittelivät taitojaan kukin tyylillään.
Tapahtumat