| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Taide lisää nuorten hyvinvointia
Nuorille suunnatuilla Myrsky-taidehankkeilla on nuorten mielestä ollut positiivinen vaikutus heidän hyvinvointiinsa. Erityisesti Myrsky on vaikuttanut nuorten tyytyväisyyteen, ilmaisutaitojen kehittymiseen ja ystävyyssuhteiden rakentumiseen. Lisäksi nuorten käsitykset taiteesta ja kulttuurista ovat enimmäkseen muuttuneet entistä positiivisemmiksi hankkeiden aikana. Tämä käy ilmi Myrsky-hankkeeseen keskittyvän Nuoret taiteen tekijöinä -tutkimuksen väliraportista.
Suomen Kulttuurirahaston kolmivuotisen Myrsky-nuorisohankkeen lähtökohtana on näkemys siitä, että taiteellisella toiminnalla on nuorten elämässä voimauttava vaikutus. Varkaudessa Myrsky-hankkeessa oli mukana Valoa kohti -teatterihanke. Myrskyn tavoitteena on saada nuoret mukaan yhteisölliseen toimintaa taiteen avulla. Erityishuomiota kiinnitetään 13-17-vuotiaisiin nuoriin, joilla ei ole mahdollisuutta taiteen käyttöön asuinalueen syrjäisyyden, lähipiirin tuen puuttumisen tai muun syyn takia.
Tutkimuksen väliraportin perusteella toimintaa kannattaa suunnata syrjäisille paikkakunnille, koska niissä ei ole tarjolla tarpeeksi kulttuuri- ja taidetoimintaa. Toisaalta suurissakin kaupungeissa on syrjässä olevia nuoria, joita kulttuuri- ja taidetoiminta ei nykyisellään tavoita.
|
|
