Suru jalostuu taiteessa

16.1.2010 6:00
Kuva: Merja Männikkö

Espanjasta kadulle hylätystä tavarasäkistä löytyi puhuva Hämähäkkimies, jolle Anne Pehkonen antoi nimen Toivo.

Aulikki Jääskeläinen

Sydän toipuu surusta, mutta toipuuko maapalloilmastonmuutoksesta, kuvataiteilija Anne Pehkonen kysyy.

Varkauden taidemuseossa perjantaina avattu näyttely Toipuva sydän on syntynyt Pehkosen oman surutyön aikana. Hänen sisarensa menehtyi syöpään 52-vuotiaana samaan aikaan, vuoden 2008 marraskuussa, kun Pehkonen alkoi valmistella Varkauden näyttelyään.

Teokset käsittelevät kuoleman kohtaamista, surua ja siitä toipumista lempeästi. Pehkoselle tärkeä ympäristöteema näkyy materiaaleissa ja töissä, jotka kuvastavat huolta koko maapallon puolesta. Pelastaako maapallon Hämähäkkimies, enkelit vai G 8?

Teokset ovat käsitteellisiä, ja valtaosaan liittyy jokin kertomus, joka syventää katsojan kokemusta. Taiteilijatapaamista ajatellen näyttely on antoisa kohde, sillä Pehkonen on helposti lähestyttävä keskustelukumppani. Hän on yleisön tavattavissa taidemuseossa näyttelyn päättyessä ystävänpäivänä, sunnuntaina 14. helmikuuta.

Varkauden näyttelyn teoksista suurin osa on syntynyt viime keväänä Espanjassa, jossa Pehkonen kävi apurahan turvin työskentelemässä Pohjois-Karjalan taiteilijaresidenssissä lähellä Barcelonaa.

Anne Pehkosen mediataiteesta, tilateoksista, valokuvista ja piirustuksista koostuva näyttely Toipuva sydän on esillä Varkauden taidemuseossa 15. 1.-14. 2.