| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Sähköt voivat olla poikki päiviä
Jyri Puustinen kuvasi, kun Jäppiläntielle kaatunutta puuta raivattiin pois tiistai-iltana.
Voimistunut tuuli on aiheuttanut lisää sähkökatkoja Savossa keskipäivästä alkaen. Savon Voiman verkkoalueella on illalla hieman ennen kello 22:tä sähköttä 32 000 asiakasta eri puolilla aluetta.
Yhtiön mukaan korjaustyöt ovat täydessä käynnissä. Katkot voivat pahimmillaan venyä parin vuorokauden mittaisiksi, koska kokonaistilanne on niin vaikea.
Lisäksi yhtiön vikapalvelunumero on ruuhkautunut, ja yhtiöstä toivotaan, että numeroon soittaisivat vain ne, joilla on vikapaikka ilmoitettavanaan.
Pohjois-Karjalan Sähkön mukaan Heinävedellä oli illalla noin 1900 asiakasta ilman sähköä. Käytännössä koko kunta on pimeänä.
Suur-Savon Sähkön alueella sähköttömiä asiakkaita on illalla 37 000. Yhtiö arvioi, että vikojen korjaus kestää useita vuorokausia. Ylen uutisten mukaan yhtiö on kutsunut kaikki työntekijänsä hätätöihin. Pimeänä on kokonaisia taajamia, muun muassa Rantasalmi.
Vikoja on myös eri puolilla Joroisia. Joroisten Energialaitos korjaa vikoja.
Tuulen ennustetaan tyyntyvän vasta myöhään illalla, ja lisää vikoja voi tulla vielä illan mittaan.
Varkaudessa Puurtilan suunnalla jyrähteli ukkonenkin. Lännen suunnasta puhaltava tuuli on puhaltanut puuskissa lähes 25 metriä sekunnissa.
- Korjaustöitä tehdään jatkuvasti. Toivottavasti tuuli ei aiheuta uusia vikoja. Tietoa vaurioista saa enemmän, kunhan tuuli tyyntyy, Ari Holopainen Savon Voimalta kertoi kolmen aikaan iltapäivällä.
Myös Suur-Savon Sähkön häiriötiedotusjärjestelmässä oli ongelmia.
Sähköyhtiöistä muistutetaan, että omatoimiseen viankorjaukseen tai linjoille kaatuneiden puiden poistoon ei missään tapauksessa saa ryhtyä. Myös mahdollisesti maassa olevien johtimien läheisyyteen ei pidä mennä.
Tuuli on kaatanut puita myös maanteille eri puolella Varkauden seutua.
Ilmatieteen laitoksen mukaan tiistain myräkkä on tapaninpäivän myrskyä heikompi, mutta tuuli voi aiheuttaa paikoin vahinkoa. Tuulenpuuskat voivat olla noin 25 metriä sekunnissa Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa. Yöllä tuulet heikkenevät lännestä alkaen.
|
|
