Liikuntaa tutuksi alakoululaisille

10.9.2010 6:00 (Päivitetty 10.9.2010 6:00)
Kuva: Merja Männikkö

Urheilutalolla päästiin tanssimaan.

Tiina Laine

Etelä-Savon Liikunta ry toi päiväksi sirkuksen Joroisten urheilukentälle. Nimittäin sporttisirkuksen. Torstaipäivän aikana alakoululaiset pääsivät tutustumaan useisiin tuttuihin ja vähän tuntemattomampiinkin lajeihin.

Muun muassa tanssia, jalkapalloa, yleisurheilua, golfia, tarkkuuslajeja sekä lacrossea eli haavipalloa oli tarjolla.

Kaitaisten koululla neljättä luokkaa käyvä Kalle Siitonen oli jo kokeillut useita lajeja, mutta suosikkia oli vaikea nimetä. WJK:ssa Varkaudessa hän on tutustunut jalkapallon saloihin jo jonkin aikaa.

Pianoa soittava kolmasluokkalainen Venla Eklund sen sijaan innostui golfista. Golfmailaa Kaitaisten koululainen piti elämänsä ensimmäistä kertaa kädessä ja arveli, että tanssi voisi olla myös mukavaa. Siitä ei vielä ollut päivään mahtunut.

Myös Kerisalon koululta urheilukentälle saapunut kolmasluokkalainen Tuuli Kantonen tykästyi golfiin, vaikka laji oli hänelle upouusi.

Lue lisää perjantain Warkauden Lehdestä.