| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ystäviä tarvitaan jatkuvasti
Kouluttaja Arja Kanniainen ja kurssilainen Elina Hirvonen sanovat, että yksinäiset ihmiset tarvitsevat jonkun lähelleen.
Maailmassa lienee harvoja ihmisiä,jotka voivat sanoa, että heillä on liikaa ystäviä.
SPR:n ystäväpalvelutoiminta ja Varkauden seurakunnan diakonian lähimmäispalvelu järjestivät lauantaina ja sunnuntaina ystävä- ja lähimmäispalvelukurssin, jossa opeteltiin muun muassa kuuntelemis- ja vuorovaikutustaitoja. Ystäviä tarvitaan varsinkin silloin, kun ihmisellä on menossa jokin kriisitilanne.
- SPR tai seurakunta lähettää ystävän sitä tarvitsevan kotiin. Ystävätoiminta ei katkea, jos esimerkiksi vanhus joutuu laitoshoitoon, vaan häntä käydään tervehtimässä myös siellä. Omaisista tuntuu turvalliselta, kun tämän toiminnan takana on joku järjestö, sanoo
Kurssia järjestämässä ollut seurakunnan diakoniatyöntekijä
- Ystäväpalvelun tarve on koko ajan kasvamassa. Usein vanhus kokee yksinäisyyttä, koska lapset ovat lähteneet työn perään maailmalle ja ikätovereita on kuollut. On surullista, että esimerkiksi kerrostaloissa asuvat ihmiset eivät löydä toisiaan. Ystävä voi olla yllättävän lähellä.
SPR ja seurakunta ovat tehneet jo pitkää yhteistyötä ystävätoiminnassa. Kun mukana on kaksi järjestöä, tuo se paremmin väkeä kursseille ja samalla vältytään päällekkäisorganisaatiolta. Kummankin osapuolen ystävätoiminta on aivan samanlaista ja niissä pätevät samat pelisäännöt.
Lue lisää sunnuntain Warkauden Lehdestä.
|
|
