| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Osmalan puutarhassa suuri on kaunista
Nämä on ihan pikkunappuloita, sanoo joroislainen
Moni puutarhuri olisi tyytyväinen Osmalan "pikkunappuloihin", arviolta 30-40 kiloisiin kurpitsanjölliköihin. Varsinkin, kun niitä kasvaa yhdessä kurpitsassa parikymmentä.Osmalalle ne kuitenkin ovat onnettomia rääpäleitä, kun tavoitteena oli sellainen 300 kilon jättikurpitsa. Jotain meni keväällä vinoon: kurpitsa sai liikaa typpeä, ja alkoi kasvaa väärän malliseksi. Sellaisesta ei jättiläistä saa, joten Osmala joutui jättämään jättikurpitsan tavoittelun tältä vuodelta väliin. Lukuisat pienemmät kurpitsat alkoivat kasvaa kokoa vasta elokuussa.
- Yleensä kurpitsojen pitäisi kestää lannoitusta, mutta tämä nimenomainen kurpitsa ei kestänyt. Kun on isompia katsellut, nämä tuntuvat ihan pipertelyltä.
Mutta ei hätää. Kesän suurin tomaatti painaa kilon ja 470 grammaa, ja sillä irtoaa todennäköisesti voitto tomaattisarjassa lokakuun 2. päivä Ruotsinpyhtäällä järjestettävissä jättikasvisten SM-kisoissa.
- Tämä on ihan höperö harrastus, johon jää koukkuun, Osmala sanoo.
Lue lisää jättikasviksista sunnuntain Warkauden Lehdestä.
|
|
