| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Arja haluaa olla Suomen seksikkäin
Seksikkyys tulee muun muassa elämäilosta ja positiivisuudesta, Arja Martikainen määrittelee.
Netissä on parhaillaan käynnissä kilpailu, jossa etsitään Suomen seksikkäintä tavista.
Taviksella kilpailun järjestäjät eivät kuitenkaan tarkoita ihan ketä tahansa kaduntallaajaa, vaan henkilöä, joka ei ole suurelle yleisölle tuttu. Yksi kahdestatoista kilpailijasta on varkautelainen Arja Martikainen.
Suomen seksikkäin -kilpailu kiinnosti noin kahtasataa naista. Heistä parikymmentä kutsuttiin Helsinkiin haastattelun ja tusina pääsi varsinaiseen nettikilpailuun. Netissä kilpailu etenee siten, että helmikuun lopussa viisi eniten pisteitä saanutta kilpailijaa jatkaa maaliskuun grande finaaliin, jossa lopullinen voittaja selviää.
- Meillä oli yön yli aikaa miettiä, halutaanko lähteä mukaan vai ei. Ajattelin, että kyllä lähden, kun olen tähän asti päässyt. Elämä on täynnä yllätyksiä, Martikainen kertoo.
Lue lisää Arjasta ja kilpailusta perjantain Warkauden Lehdestä.
|
|
